Antti Aution Haahuillen-kiertue esittelee uudenlaisen keikkakonseptin: kiertueella yleisö vaikuttaa keikkaan itse, ja illan kulku pääsee yllättämään sekä yleisön että yhtyeen itsensäkin.
Perjantai-iltana 6. marraskuuta Oulun Tarkastamon ovella on pitkä jono. Illan keikka on loppuunmyyty VIP-lippuja myöten. Sisään päästessä yleisestä tunnelmasta on aistittavissa hyväntuulisuus. Ihmiset hymyilevät toisilleen ja asettuvat istumaan paikoilleen. Soittimet odottavat jo lavalla, ja taustakangas näyttää abstraktilta maalaukselta.
Antti Autio kävelee lavalle yksin ja aloittaa lukemalla yleisölle tarinan haahuilemisesta. Loppuunmyyty Tarkastamo hiljenee kuuntelemaan. Tarina päättyy toiveeseen siitä, että tänään ei haahuilla yksin vaan yhdessä. Pian muu bändi astelee lavalle ja ensimmäisenä kuullaan luonnollisesti kiertueen nimikkokappale Haahuillen. Yhtye esitellään heti alkuun. Siihen kuuluvat Antti Autio, Ella Rosenlund, Joel Parvamo, Jussi Liukkonen ja Joska Saarinen.
“Me ei bändin kanssa tiedetä, miten tää ilta tulee menemään”
Seuraavaksi avataan kiertueen konseptia.
– Me ei bändin kanssa tiedetä, miten tää ilta tulee menemään, te vaikutatte siihen.
Yleisö on saanut lähettää keikkaa varten kysymyksiä, joihin vastataan illan aikana. Kysymykset lukevat lapuilla, joita nostetaan illan aikana peikonlehtiruukusta. Keikka rakentuu kysymysten ja vastausten ympärille. Yhtyeen esiintyminen on luontevaa ja jutustelevaa. Spiikeissä riittää huumoria, eikä yhtye vaikuta ottavan itseään turhan vakavasti.
Keikkailta on väliajallinen. Ensimmäinen puolisko keskittyy Tie on maalattu maahan -albumiin. Yksi yleisön kysymyksistä koskee oman polun kulkemisen tärkeyttä, ja Autio on kirjoittanut aiheesta kokonaisen puheenvuoron vastaukseksi. Hän todella pysähtyy kysymyksen äärelle eikä kiirehdi seuraavaan kappaleeseen. Hetki kertoo paljon siitä, miten tosissaan artisti suhtautuu yleisön kohtaamiseen.
Musiikillisesti erityisesti Kompassi ja Viimeiseen virtaan tekevät vaikutuksen. Kompassin alkuvihellys saa aikaan kylmiä väreitä, ja Tarkastamo hiljenee täysin. Korkeat nuotit ja livesoittimilla soitettu musiikki kuulostavat erityisen puhtailta. Yleisö keskittyy vastaanottamaan, puhelimia kuvaamassa näkyy vain vähän.
Keikan aikana vahvistuu ajatukseni siitä, ettei livetilanteessa mikään koneella tuotettu musiikki voi koskaan täysin korvata oikeilla soittimilla soitettua musiikkia. Soittimien elävyys, pienet nyanssit ja soittajien välinen vuorovaikutus tekevät musiikista sielukasta ja lämmintä.
Sitten on väliajan aika. Ensimmäinen puoliaika on venynyt alkuperäisestä aikataulusta huomattavasti, mikä vain korostaa sitä, että tänään mennään rennosti virran ja fiiliksen mukaan.
Väliajalla fyysiset levyt menivät kaupaksi.
Miia Käkelä
Yksinkertaisuudessaan toimivaa
Väliajan aikana lavalle ilmestyy vanhanaikaisia lamppuja. Tauon jälkeen Autio palaa lavalle yksin sanomatta sanaakaan ja ottaa kitaran käteensä. Hän on vaihtanut valkoiseen kauluspaitaan. Seuraavaksi on luvassa kappaleita vanhemmilta albumeilta. Hän esittää akustisesti Kaunein sana maailmassa. Tarkastamo on jälleen hiirenhiljaa, ja esityksen päätteeksi kuullaan raikuvat aplodit.
Yksin saa pienet väliaplodit, kun yleisö tunnistaa kitaralla soitetun intron. Seuralaisten kanssa vaihdetaan katseita ja hymyjä. Toisella puoliajalla myös valaistus muuttuu: yleisö ei enää istu täysin pimeydessä, vaan tilaan kohdistuu hento vaaleanpunainen valo. Se vahvistaa vaikutelmaa yhteisestä tilasta, jossa kaikki ovat mukana. Melkein kuin olisimme jonkun olohuoneessa viettämässä iltaa.
Pöytävalaisimet toivat olohuonemaista tunnelmaa lavalle.
Miia Käkelä
Kepeämpi Pihkassa saa aikaan illan ensimmäisen suuren yhteislaulun. Yleisö huojuu musiikin mukana istumapaikoillaan. Lippispoika kuullaan rauhallisempana sovituksena, joka korostaa kappaleen sanoituksia ja antaa tutulle biisille uuden tason. Ella Rosenlundin taustalaulu täydentää kaunista äänimaisemaa.
Vasta Lippispojan jälkeen Autio pitää seuraavan välispiikin. Hän kertoo, ettei bändi tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun hän antaa luvan, yleisö saa huutaa toiveitaan, ja niiden pohjalta soitetaan pieni setti. Samaa tehdään myöhemmin uudelleen.
Toivekappaleista ei tule pulaa. Hetki on huvittava: vielä hetki sitten koko sali kuunteli hiirenhiljaa, nyt Tarkastamo täyttyy huudoista. Joku toivoo kappaleen Liikaa, jonka yhtye toimittaa heti tilauksesta. Kepeät välispiikit ja yleisön osallistuminen pitävät tunnelman rentona läpi illan.
Varsinaisen setin päättää Kaikki hyvin. Yhtye ei ehdi kauaa olla pois lavalta kun yleisö vaatii sitä palaamaan. Autio palaa lavalle yksin ja esittää Emmanuelin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tulkinta on kaunis. Jos kappale vaatii lähes kuiskauksenomaista hentoa laulua, Autio pystyy siihen.
Loput yhtyeestä palaavat lavalle ja viimeisenä kuullaan Lisää ääntä. Yleisö nousee kappaleen aikana seisomaan ja tanssimaan. Lavalta poistuessaan Autio huikkaa vielä viimeiset heipat:
– Te ootte aivan ihania, moro!
Yhtye sai kuulla pitkät aplodit.
Miia Käkelä
Keikan jälkeen päällimmäisenä on ajatus siitä, ettei onnistunut keikkakokemus vaatinut ylimääräistä kikkailua. Siihen tarvittiin taitavia muusikoita, oikeita soittimia ja läsnäoloa. Antti Aution esiintymisessä yhdistyvät herkkyys, voima ja huumori, ja Haahuillen-kiertueen konsepti piti yleisön aidosti läsnä koko illan ajan.
