The Weekndilta jättiuutinen

The Weeknd jatkaa musiikkiuraansa
The Weeknd nousi lavalle Tukholmassa elokuussa.
Universal Music

Fanit ehtivät jo surra taiteilijanimen kohtaloa. Tukholman lavalla The Weeknd antoi kuitenkin lupauksen, joka muutti kaiken.

Vielä tammikuussa The Weekndin taiteilijanimen piti jäädä historiaan. Nyt torontolaisartisti on muuttanut mielensä eikä aio tehdä lähiaikoina muutoksia nimeen tai livekeikkoihinsa.

– En koskaan katoa. Rakastan tätä liikaa kadotakseni koskaan. Kokeilin eläkkeelle jäämistä vähän, enkä pidä siitä, miltä se tuntuu. Aion olla täällä ikuisesti teidän kanssanne, The Weeknd sanoi hiljattaisella Tukholman-keikallaan NME:n mukaan.

Käänne on merkittävä. Abel Tesfaye on julkaissut musiikkia The Weeknd -nimellä vuodesta 2011, ja tammikuussa 2025 ilmestyneen Hurry Up Tomorrow -albumin oli tarkoitus jäädä hänen viimeiseksi levykseen taiteilijanimen alla. Artisti oli myös perustellut halukkuuttaan siirtyä eteenpäin The Weeknd -aikakaudestaan.

– Se on mielentila, johon minun on päästävä ja johon minulla ei enää ole halua, hän kertoi Varietylle tammikuussa 2025.

– Tuntuu, että siihen liittyy niin paljon. Sinulla on hahmo, mutta sitten on koko sen kilpailullisuus. Siitä tulee tällaista oravanpyörää: lisää tunnustusta, lisää menestystä, lisää keikkoja, lisää albumeita, lisää palkintoja ja lisää ykkössijoja. Se ei koskaan lopu, ennen kuin sinä lopetat sen.

Lue myös: ”Kiitos Eppu Normaali” – Aliisa Syrjä hyvästeli sukunsa legendaarisen yhtyeen

Hän viittasi vuoden 2022 esiintymiseensä Los Angelesin SoFi Stadiumilla, jonka hän keskeytti äkillisesti puolivälissä menetettyään äänensä. Tuolloin hän kertoi halunneensa lopettaa siinä vaiheessa, kun tuntui olevansa huipulla.

– Älä viivy juhlissa liian pitkään – voit lopettaa nyt ja elää onnellista elämää, hän lisäsi täsmentäen, ettei ollut lopettamassa musiikkia kokonaan.

– Kaiken pitää tuntua haasteelta. Ja minulle juuri nyt The Weeknd, mitä se sitten onkaan, on hallittu täydellisesti. Kukaan ei tee The Weekndiä paremmin kuin minä, enkä minä tee sitä paremmin kuin se on juuri nyt.

Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!

 

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

Henkilön The Weeknd News (@theweekndhxouse) jakama julkaisu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *