Tim Burtonin jouluklassikosta tehtiin luksusmallisto – ohjaaja antoi muotitalolle vapaat kädet

Jack Skellington oranssin kuun edessä, The Nightmare Before Christmas -malliston taustalla oleva elokuva
Burtonin runosta syntynyt elokuva ilmestyi 1993.
Disney

Laukuissa seikkailevat elokuvan tutut hahmot, ja yksi niistä paljastuu vasta, kun laukun avaa.

Muotitalo Loewe tuo Tim Burtonin The Nightmare Before Christmas -elokuvan (suom. Painajainen ennen joulua) hahmot laukkuihin. Kapselimallisto tulee myyntiin torstaina 12. marraskuuta, ja Loewe julkisti sen tänään sosiaalisessa mediassa.

Burton teki malliston Loewen suunnittelijoiden Jack McColloughin ja Lazaro Hernandezin kanssa. Hän kertoo Vanity Fairille innostuneensa ajatuksesta heti.

– Kun he tulivat puhumaan siitä kanssani, innostuin todella, koska olen itse turhautunut suunnittelija.

Laukuissa nähdään elokuvan tuttuja hahmoja. Jack Skellingtonin koira Zero leijuu laukun kyljessä, elokuvan Harlequin Demon -hahmo on toteutettu höyhenillä ja nahkasuomuilla, ja Skellington itse on maalattu yllätykseksi kantolaukun sisäpuolelle. Loewen mukaan mallistoon kuuluu laukkujen lisäksi asusteita, valmisvaatteita, tuoksukynttilöitä ja nahkatuotteita.

youtube placeholder image

Lue myös: Lähes satavuotias Mikki Hiiri sai oman designmalliston – kalleimmasta tuotteesta pyydetään 9 250 euroa

Burton kertoo halunneensa antaa suunnittelijoiden seurata omia vaistojaan sen sijaan, että olisi vartioinut tarkasti tunnetuimpia luomuksiaan. Elokuvan oheistuotteiden kirjo on hänelle tuttu.

– Olen nähnyt Nightmare-oheistuotteita, ja osa niistä on hyviä ja osa todella huonoja, Burton sanoo nauraen.

– Ja jopa huonot ovat joskus tavallaan hyviä.

Loewe perustelee yhteistyötä käsityöllä. Muotitalon mukaan stop motion -animaation kosketeltava tekemisen henki on lähellä talon omaa käsityöhön nojaavaa tapaa toimia. Burtonin vuonna 1982 kirjoittamasta runosta alkunsa saanut elokuva ilmestyi 1993, ja sitä varten tehtiin 227 nukkea ja kuvattiin 109 440 ruutua.

– Rakastan [stop motionia], koska se on kaikki käsin tehtyä, Burton sanoo Vanity Fairille.

Tekoälyn aikakaudella käsin tekeminen on hänelle entistä tärkeämpää.

– Mitä pidemmälle se menee siihen suuntaan, sitä enemmän arvostan [inhimillistä] puolta. Mielestäni on hyvin tärkeää säilyttää maailmassa kosketeltavuus, se ettei tuijoteta koko ajan ruutua […]. Minulle [inhimillisyys] on hyvin tärkeää elämälle ja taiteelle ja oikeastaan mille tahansa.

Lue myös: Casio uudisti G-Shockin klassikon – tältä näyttää analoginen versio

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *