Flow-festivaalin kolmannen päivän ohjelmisto oli viikonlopun väljin, mutta päivään mahtui silti festivaalin parhaimmistoa.
Flow-festivaalin kolmas päivä alkoi tuttuun tapaan perhesunnuntailla. Aiempiin päiviin verrattuna keski-ikä oli siis huomattavasti matalampi, mutta se ei menoa haitannut. Oikeastaan sunnuntain keikat pääsivät yllättämään lauantain ja perjantain tähtikattauksen jälkeen.
Määrällisesti keikkoja oli vähemmän, mutta ne tarjosivat sisällöllisesti paljon.
Telttakeikat antoivat valinnanvaraa
Heti kahdelta nähtiin kaksi keikkaa, jotka katsoisi mielellään molemmat kokonaan. Black Tentin avasi helsinkiläisartisti Glayden ja Silver Tentin Lauri Haav.
Glayden oli allekirjoittaneelle jo etukäteen yksi festivaalin mielenkiintoisimmista kiinnityksistä ja artisti myös lunasti odotukset. Helsinkiläinen on pitkään luonut omaa kaistaa englanninkielisen ja elektronisen musiikin eri genreistä ammentavan musiikin ympärille. Tuntuukin, että keikalle oli päätynyt pääasiassa juuri heitä, jotka ovat kuunnelleet artistin musiikkia ennenkin.
Artisti tarjoili todellisen yhden miehen show’n, joka oli kuin yhdistelmä tavallista keikkaa ja DJ-settiä. Välillä Glayden pomppasi dekin taakse ja heitti kuulokkeet päähän, välillä hän tanssi ja välissä taas lauloi. Keikka oli visuaaleja myöten hämyinen ja sopiva juuri mustan teltan tunnelmaan. Ennen viimeistä biisiä kuultiin myös painavaa asiaa artistin noteerattua Palestiinan tilanteen ja Flow:n järjestäjätahon Israel-kytkökset. Glayden oli yksi Flow Strikeen osallistuneista artisteista.
Samaan aikaan toisessa teltassa nähtiin tänä kesänä jonkin sortin live-ilmiöksi kasvanut show, jossa tuttua biisiä seuraa aina toinen. Sinällään saman artistin näkeminen monta kertaa kesässä tarjoaa harvoin mitään uutta, mutta Haavin musiikkia kuunnelleena laulaa biisit mielellään mukana aina uudelleen ja uudelleen.
Seuraavaksi telttojen lavalle nousivat suomalainen Knife Girl ja ranskalainen L’Imperatrice. Etenkin jälkimmäinen pääsi yllättämään yhtyeen kerättyä näennäisesti yhden lavan suurimmista yleisöistä koko viikonloppuna. Tähän vaikutti kenties myös teltan tarjoama sateensuoja, jonka alla yleisö näytti lopulta viihtyvän myös musiikin puolesta. Solisti Flore Benguigui tiivisti asian ytimekkäästi todettuaan, että sanoilla ei ole väliä – yhtye lumosi yleisön nimenomaan taitavalla soittamisella ja Benguiguin olemuksella.
Päälavan keikat
Teltoissa esiintynyttä kaksikkoa seurasi päälavan avausesiintyjä Arppa, jonka keikkakokoonpano kantoi nimeä Sunnuntain seireenit. Asetelma oli kaikkiaan hupaisa: taivaalla salamoi ja vettä satoi, lavalla oli ainakin kolme Airolaa ja musiikki raikasi.
Sopivan humoristista päälavan tunnelmaa jatkoi tänä vuonna mopoiän saavuttanut Gasellit, jonka keikkasetin osaan festarikesän jäljiltä suurin piirtein ulkoa. Yhtye kuitenkin onnistuu viihdyttämään yleisöä kuin yleisöä. Jäsenten soolotuotannosta innostuneille annettiin lupa odottaa jotain, sillä Thube Hefner puki ”uutta Ibuu 24”-tekstillä varustettua paitaa.
Viime vuoden tapaan päälavan paketoi brittipop-yhtye, kun lavalle nousi Pulp. Suuri osa yleisöstä liukeni keikan aikana joko ulos alueelta tai hieman yllättäen Balloon stagelle, joka keräsi lopulta pitkän jonon festivaalin viimeisinä tunteina.
Sunnuntain keikat tuntuivat jakautuvan selkeästi: päälavan keikat miellyttivät vanhempaa yleisöä ja teltat tarjosivat viihdettä nuoremman polven kävijöille.
Artemas
Illan vaikuttavimmasta keikasta vastasi ehdottomasti pienemmän telttalavan ohjelmiston paketoinut Artemas. Suurimmalle osalle yleisöä artisti oli varmasti tuttu i like the way you kiss me -biisistä, joka on keikkunut Suomenkin listoilla. Keikan jälkeen moni varmasti tuntee hänet myös mielettömänä live-talenttina.
Erityisen vaikuttava elementti oli Artemasin lauluääni, joka tuntui suorastaan virheettömältä korkeine falsettineen. Artistin tuotantoa kuunnellessa voisi luulla, että ääntä on käsitelty paljonkin, mutta live todisti toisin.
Taustalla soittava bändi teki juuri tarvittavan jättäen suurimman parrasvalon itse artistille. Soittaminen oli kuitenkin vakuuttavaa ja sovitus lukuisista genreistä ammentavalle modernille indielle oli mitä oivallisin. Silmään pisti etenkin rumpali, joka soitti kaikkien biisien rummut itse aina jersey-tyylistä nirvanamaiseen biisiin you’re simply wonderful.
Kokonaisuudessaan asetelma oli jo etukäteen mielenkiintoinen Artemasin ollessa lukujen valossa yksi festivaalin suurimmista nimistä. Alun perin Balloon Stagelle bookattu artisti tullaan jatkossa varmasti näkemään entistä suuremmilla lavoilla – jos näit keikan, saat luvan kokea tyytyväisyyttä.
