Pohjoisen suomiräpin päähahmoihin lukeutuva Stepa ja UMO Helsinki Jazz Orchestra konsertoivat yhdessä keväällä 2027.
Kohta 20 vuotta suomiräpin kentällä operoinut Joni Stenberg eli Stepa tunnetaan positiivisten ja lempeiden tunnelmien sanansaattajana. Ensi keväänä Stepa tuo aimo annoksen rauhaa ja rakkautta lavalle kahdella spesiaalilla yhteiskeikalla 18-henkisen UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa.
Vuosikymmenten ajan toiminut ja kansainvälisestikin tunnettu big band UMO Helsinki Jazz Orchestra tekee paljon konsertteja eturivin pop- ja rap-artistien kanssa. Ennen Stepaa UMO Helsinki Jazz Orchestralla on luvassa yhteisillat esimerkiksi Vesalan, Vestan ja Paperi T:n kanssa.
Stepan ja UMO Helsinki Jazz Orchestra konsertit nähdään huhtikuussa 2027 Helsingin Savoyssa ja Oulun Tarkastamossa. Aiemmin tämän kokoonpanon yhteiskonsertti on nähty marraskuussa 2025 Kangasala-talossa.
Stepa kertoo Klangille, miksi Stepa yhdistää nyt voimansa UMOn kanssa.
– Kysymyksen pitäisi olla muodossa miksi minä? Minä olen kuitenkin vain normaali kaveri Sodankylästä eikä tällaisen pitäisi minulle olla mahdollista.

Stepan ja UMO Helsinki Jazz Orchestran konsertit nähdään vain Oulussa ja Helsingissä.
All Day
Lue myös: Kippistelyä ja hatusta vedettyjä välispiikkejä – Tohtori Getto ja Stepa pistivät Oulun liikkeelle
Tulevissa konserteissa Stepan kappaleet UMOn 18-henkiselle kokoonpanolle on sovittanut Ville Vannemaa, joka toimii myös konserttien kapellimestarina. Millaista harjoittelua ison kokoonpanon ja räppärin yhteiskonsertti vaatii?
– Harjoituksiin tultaessa kaikki tietää mitä tehdään, joten itse harjoittelu on enemmänkin pientä sovitustyötä ja hienosäätöä. Yksityiskohtia ja kahvia. Kahvi on minulle tärkein asia harjoituspäivinä.
Kun hiphop ja suuri jazz-soundi on saatu yhdistettyä ja hiottua kohdilleen, lupaa Stepa tulevien konserttien olevan erityisen kauniita.
– Kuin vesipisara puunlehdellä, yhtä kauniita. Konsertteja on ainoastaan kaksi, joten se tekee tästä vielä erityisempää.
Kuuntele alta Stepan viimeisin albumi Minä tiedän miksi häkkilintu laulaa.