Soundfest tuo Lahteen kansainvälisiä tähtiä! Festivaalin uusiksi pääesiintyjiksi on julkistettu brittiläinen John Newman ja kanadalainen bbno$. Tapahtuma panostaa myös elämyksiin ja yllätyksiin.
Lahden Mukkulan tapahtumapuistossa 6.–7.6.2025 viidettä kertaa järjestettävä Soundfest on julkistanut lisää esiintyjiä. Tapahtuman pääesiintyjiksi on kiinnitetty kanadalainen räppäri bbno$ ja brittiläinen laulaja-lauluntekijä John Newman.
– Tämän kokoluokan ulkomaalaisia tähtiä ei ole Lahdessa nähty vuosikymmeneen – edellisen kerran yhtä isot nimet ovat keikkailleet kaupungissa Summer Upin huippuvuosina, kertoo festivaalijohtaja Mika Okkola Soundfesteiltä.
Kansainväliset tähdet Mukkulassa
John Newman tunnetaan sielukkaasta lauluäänestään sekä popin, soulin ja elektronisen musiikin yhdistämisestä. Hän nousi maailmanlaajuiseen suosioon vuonna 2013 kappaleellaan Love Me Again ja on sen jälkeen tehnyt yhteistyötä muun muassa Calvin Harrisin ja Rudimentalin kanssa. Hänen suurin hittinsä, Blame (2014), on kerännyt yli miljardin kuuntelukerran Spotifyssa.
Kanadalainen bbno$, oikealta nimeltään Alexander Leon Gumuchian, on puolestaan tunnettu kepeästä, humoristisesta räpistään. Hän nousi julkisuuteen vuonna 2019 kappaleellaan Lalala, joka keräsi nopeasti jättisuosion sosiaalisessa mediassa. Vuonna 2021 julkaistu edamame nousi myös jättihitiksi ja soi laajasti Suomen radioissa.
Festivaali panostaa elämyksiin
Soundfest haluaa kasvaa Suomen merkittävimpien festivaalien joukkoon. Okkola painottaa, että tapahtuma ei keskity pelkästään musiikkiin:
– Ulkomaisten artistien lisäksi kasvuhakuiselle tapahtumalle tärkeitä erottumistekijöitä ovat erilaiset elämykset, joihin panostamme vuosi vuodelta entistä enemmän.
Okkola vihjaa, että kävijöille on luvassa yllätyksiä, mutta ei vielä paljasta tarkemmin, mitä kaikkea on suunnitteilla:
– Nykyajan kuluttajat ovat entistä tiedostavampia ja vaativampia, joten hyvän musiikin lisäksi tapahtuman täytyy tarjota mieleen jääviä oheispalveluita ja yllätyksiä.
Kattava artistikattaus
Soundfestin ohjelmisto koostuu yli 20 artistista, ja tapahtumaan odotetaan yli 15 000 kävijää. Tähän mennessä julkaistuja esiintyjiä ovat muun muassa Blanka, Mirella, Sexmane, Robin Packalen, Ahti, Sara Bee, William, Ares, Sliki, Shrty, Jore & Zpoppa, Pihlaja, Skandaali, Redrama, Brädi sekä Dilemma, Jonihey ja Edi.
Soundfest järjestetään Lahden Mukkulan tapahtumapuistossa 6.–7.6.2025. Liput tapahtumaan voit nappaa Livetosta!
Lue lisää päivän ajankohtaisimmista musiikkiuutisista ja pysy ajan tasalla!
Näytä tämä julkaisu Instagramissa