Nuori ja legendaarinen – haastattelussa Peti-Peti

Joonagraphics

Moniosaajan nimi liitetään moneen, mutta kuka nimen takana on?

Todennäköisesti jokainen tietää jonkun ihmisen, joka tuntuu tulevan vastaan vähän joka paikassa. Monelle yksi sellaisista ihmisistä saattaa olla helsinkiläinen Elikia Peti-Peti, ainakin jos on millään tapaa mukana pääkaupungin musiikkipiireissä.

Hiukan päälle parikymppiseksi mies on tehnyt hämmentävän laajasti käytännössä kaikkea mitä viihdekentällä on mahdollista ja sen päälle hiukan extraakin. Esillä hän on ollut muun muassa toimiessaan DJ:nä ja houstatessaan bileitä, mutta se mitä etulinjassa tapahtuu on ainoastaan jäävuoren huippu.

Legendary Young -nimen alla Peti-Peti on hankkinut kokemusta muun muassa tapahtumatuotannosta sekä kiertuemanagerina toimimisesta. Yhtä lailla esimerkiksi luova johtaminen, konsultointi ja mentorointi ovat vetäneet puoleensa. Yhteistyökumppanit ovat vaihdelleet markkinoiden suurimmasta levy-yhtiöstä yksittäisiin aloitteleviin artisteihin samalla kun työympäristönä on saattanut toimia mediatalo tai tuhatpäinen festari.

Moniosaaja haluaa olla tekemisissään niin hyvä, ettei häntä voi jättää huomioimatta. Mutta kuka lokerointia välttelevä Peti-Peti oikein lopulta on?

Millaiseksi kuvailisit itseäsi ja millainen tausta sinulla on?

Muusikko syntymästä, kaikenlaisennysvääjä, isosti itseoppija, alun perin ihan täyttä introverttiä. Nykyään sen verta vähemmän, että pystyy roikkuun katosta, huutaa äänen pois keikalla, ja sit paeta puoleks viikkoa johonkin metsään. Mun rakas äitini on musiikkiluokanopettaja, itse asiassa siltä puolelta kaikki mun suvussa on taiteidenopettajia, siskokin opiskelee luokanopettajaksi.
Faija taas tulee Kongosta, ja tuli sieltä aikoinaan sisällissodan pahimpaan kohtaan.

Kaikesta huolimatta aika humble beginnings in Länsi-Vantaa, taloudellista hihnaa ei ollu paljoakaan velkaantuneessa yksinhuoltajataloudessa, mutta unelmiin satsattiin isoin panoksin ja sitä pidän isoimpana alkutekijänä mun matkassa. Oli iso luottamus Nuoreen ja Nuoren Legendaarisen tapaan toimia, mikä poikkesi usein tavallisimmista reiteistä. Stadiin muutin heti 18-vuotiaana, siellä parikymppisiksi ja sit myöhemmin asuin Karhusaaressa, yksin, aivan liian suuressa talossa hiljaa merenrannalla ennen Jenkkejä. Nyt tuntuu, että kaikki tutut ois muuttamassa kauemmas keskustasta tai takas Vantaalle.

Mitä kaikkia instrumentteja soitat?

Viisvuotiaana alotin sellolla, sit musaluokan alussa tykästyin huiluun… Mikä oli tosiaan kauan ennen Futuree, ja siks ei ollu niin cool vielä. Soittotuntien lisäks vaikutin musaopiston orkesterissa ja rupesin pitämään bassoa koulun bändeissä. Yläasteella vaihoin basson pääinstrumentiks ja jatkoin sillä Pop Jazzin lopettamiseen asti.

Nykysin käyn pianotunneilla, soittelen kitaraa itekseen ja sain pitemmäks aikaa lainaan sellon, jonka haluisin nyt ottaa haltuun ja niin sanotusti sulkea ympyrän! Se on mun mielestä maailman magein soitin, ja kuuntelenkin nykypäivisin keikkojen ja muiden duunien välissä älytöntä määrää klassista musaa ja soundträkkejä.

Millainen oli ensimmäinen kosketuksesi musiikkibisnekseen? 

Mun mutsi on skidisti moguli kuorogeimeissä. Niiden Jippii! -lapsikuoron biisejä on käännetty siis lähemmäs sadalle kielelle ja ne on koko ajan jossain Siperiassa, Venezuelassa levyttään paikallisten lasten kanssa. Niin magee seurata lähietäisyydeltä tommosta passionprojektin kasvua junnusta asti, ja sieltä varmaan onkin tullu ekat kosketukset koko musabisnekseen, levyjentekoon, äänityksiin, keikkailuun, pikkusen kiertuelaiffiinkin mitä oon sit myöhemmin tehny aika isolla painolla. Ollaan siis molemmat rokattu Hartsu.

PastoriPike tunnisti ensimmäisten joukossa lahjakkuutesi. Miten yhteistyönne alkoi?

PSRT (eli PastoriPike, Prinssi Jusuf ja Joonatan Palmi) oli joskus samalla keikalla kysyny mutsin kuoroa yhteen projektiin mukaan, ja tää yks oli tietysti kovaa myyny mua DJ:nä niille. Olin 15, ja kaks vuotta soitellu räppääville kavereille keikkaa nuorisotaloilla. Äijät tuli käymään meillä safkalla, ja näytin sit mitä mulla oli tarjota. Oli laitteet, levarit, rumpukoneet ja lentolaukut jo edes ennen ekoja keikkoja pois pääkaupunkiseudulta, mutta selkee teema tässä kaikessa on hallinnut: jos haluat jotain oikeesti, omistaudu. Perfektionistille se tuli luonnostaan, mutta siitä on sittemmin harvemmaks tingitty. Ja näin alkoi myös mun ihan oikee ura.

Kierrettiin Pastoreitten kanssa pari kaupunkia per viikonloppu. Mahtui sinne pari jäähalliakin. Kehityin semmosta vauhtia, että klubipuolelle siirtyessä, hommat lähti aika kivasti liikkeelle ja nyt tällä elätti jo nuoren aikuisenalun itsenäisen talouden. Lähinkin heti 18-vuotiaana tekemään samoja musahommia duuniksi. Mageeta on ollu nyt viimeaikana vetää Piken kanssa taas joitakin keikkareissuja näin muutamien vuosien jälkeen. Se on ollu mulle kuin isoveli heti siitä lähtien kun liityin PSRT-perheeseen, jolloin myös sain kuulla ekat profetiat mun elämästä, jotka on tässä hiljalleen käyny todeksi siitä lähtien.

Miten päädyit opiskelemaan musiikkiteknologiaa Helsingin Pop & Jazz konservatorioon?

Koulussa kävin musaluokan, sieltä jollain ihme johdatuksella 2013 viiden valitun joukossa Pop Jazzille musateknologiksi ja vielä ainoona peruskoulupohjasena. Siellä sit tehtiin studiohommaa ja liveproduktiota aika laajalti, ja tosi yksilöllisellä kulmalla. Ystävien kanssa taas hallittiin koulun studioita yöavaimilla viikonloput all nightereina, kun en ollu rundilla. Niissä sessioissa synty pohjaa muutamalle tän päivän artistille selkeesti mukaanlukien ainakin Chrizay, Specks ja tyyliin Bizi, joista kaks ekaa luotsasin Djangon ja Kingfishin kera Blokeille 2016 Yungin Takeoveriin. Cash Cashin kanssa tehtiin jengille alussa pitkään biittejä A.$.P.E.K.T. -nimellä, mutta vaikka sillonkin oli jo jotain leibelisinkku-placementtejä ja muuta kivaa biitintekoa, niin mä oon aina ollu enemmän tämmönen artistikehittäjä, mentori, luova strategi ja vastaava tuottaja kun Kasi taas on jatkanu aaltoa tuottamalla esimerkiksi PME:llä paljon jengin lempibiisejä monen tietämättäkään.

Teit Djangomaynin kanssa bileitä nimellä Squad Going Up. Mitä kautta te alun perin linkkasitte ja miten päädyitte keikkailemaan yhdessä?

Tutustuin Djangoon nopeesti jo heti oman DJ-uran alussa samoilta keikoilta. Äijästä jäi aina törmätessä semmonen fiilis, että ”tolla tyypillä on rohkeutta vaan vetää täysii kyselemättä” aikana, jolloin itse olin vielä täysin sosiaalisesti takariviin hakeutuva ja niillä keikoillakin – kellari tai jäähalli – pysyin visusti kaukana siitä mikistä joka oli joka ainoalla keikalla siinä ihan vieressä.

Jossain vaiheessa sit lähemmäs aikuisikää duunailtiin samalla studiolla useesti, ja siellä tuttavoiduttiin paremmin. Yks päivä törmättiin sattumoisin keskustassa. Olin jonkun aikaa sit täyttänyt 18 ja ruvennut tekemään klubikeikkaa selkeemmin. Jutskailtiin varmaan jossain steissillä hetki ja Djangolle tuli just silloin puhelu Yasulta (Jukkola, toim. huom.) joka kyseli, että miltä kuulostais järkätä omat bileet? Django sano siinä sit jotain, et ”mul ois täs yks nälkänen yunnu, Petipeti. Mä otan sen messiin”. God’s plan, boom. Loput onkin uuden räpin populaarikulttuuriin vakiintumisajan historiaa. Se oli just sitä ”what a time to be alive” -aikaa ja monelle jopa viime vuosikymmenien jälkiä jättävimpiä räppibileitä. Kysy vaikka joltain, joka oli Tigerissa sen mestan loppuun asti 2016.

Olet toiminut myös kiertuemanagerina Reino Nordinille. Kerro Reikistä jotain mitä jengi ei ehkä tiedä?

Reikki on taitavin biisintekijä kenet rehellisesti tunnen, uskomattoman ahkera tyyppi myös! Saatoin hakea sen lätkätreeneistä, tai milloin mistä suoraan keikoille, ja autossa sillä oli aina hirvee läjä uusia demoja ja visiointeja melkeen joka reissulle.

Millaista kiertuemanagerina toimiminen on tuon kokoluokan artistille?

Tommonen kiertuemanagerin pesti on ylipäätänsä tosi raskasta. Pitää pystyä venyyn moneen suuntaan, kommunikoida tehokkaasti ja ennen kaikkea ennakoimaan tilanteissa. Kasvoin ja kehityin ihan äärettömästi. Ja vaikka isotkin produktiot ois entuudestaan tuttua, siinä vaan on jotain, kun oot sata päivää liikkeellä ja hiomassa itse toteutusta mahdollisimman lähelle täydellisyyttä! Shoutoutit Live Nationille, joka teki asioista niin paljon sulavampaa… Toimiva tiimi vaan on niin elintärkeä isoja projekteja tehtäessä.

Live Natiosta saadaankin rakennettua kätevästi silta toiseen Nationiin: mikä on Leija Nuori Nation? Mitä kaikkea nimen alla tapahtuu?

Ah! Leija Nuori… se on movement. Mä ja Chrizay ollaan tehty taikoja koko viime vuosikymmen. Se oli lowkey ekoja artisteja, jotka toi ne pehmeen savaget kertsimelodiat suomiräppigeimiin. Löydettiin just hirvee läjä upeita demoja vuosien varrelta. Aijai. Artistien pitäis mun mielestä dropata enemmän throwback-teippejä. Draken Care Package oli mun mielestä makee veto.

Anyways, suosittelen kuuntelemaan itse LNN-levyn ajan kanssa, jos haluaa kuulla mun kokonaisvaltaista tuottamista. Siinä on magee viesti. Tehtiin koko levy mun keittiössä tosi rajallisilla resursseilla mut ennen kaikkee isolla visiolla ja silti se on reilu puoltoista miltsiä Spotifyssa, independently! Kävin itse soittamassa koko levyn Spottarin toimistolla niinkun isot leibelit tekee joka projektilla. Muista promootio! If there’s a will, there’s a way. Jostain pitää siis vaan alottaa!

Uudempaa on sit Veden päällä -biisi, jossa on niin makee tarina miten se synty heti ekassa sessiossa, kun palasin Losista. Kannetkin suunnittelin.

Sanoitkin jo olleesi jonkin aikaa Los Angelesissa. Mikä sai sinut lähtemään sinne ja millainen kokemus siellä eläminen oli?

God’s plan. Simply put. Vietin tosiaan maailmalla pitkän pätkän täältä pois. Suomen päässä ehkä herätti huomiota se kuinka äkkiä lähdin, vaikka todellisuudessa tiesin jo kauempaa, että se pitää lopulta tehdä näin, kasvaakseni tässä kaikessa. Myin kaiken omaisuuteni kahta laukkua lukuunottamatta ja lähdin kolmen viikon varoitusajalla. Pelottavinta ikinä.

Siitä reissusta on niin paljon hyvää visuaalista dokumentointia sekä avautumista. YouTubeen ja Instagramiin kun painaa hakusanan ”Legendary Young”, niin saattaa leuka tipahtaa. Mulla ainakin näitä kokiessa. Suosittelen lähtemään jos siitä vähänkään haaveilee. Koskaan en ole näin paljon arvostanut kotia, perhettä ja ystäviä.

Olet toiminut yrittäjänä lähes neljä vuoden ajan. Mikä on tärkein asia mitä olet oppinut näiden vuosien aikana?

Neuvo jonka antaisin jollekin tästä itsenäisyydestä haaveilevalle on selkeesti se, että sun pitää osata olla toimiva bisnes yhtä paljon kuin olla itse talentti, jota koitat tuoda maailmaan. Varsinkin alussa, kun kukaan ei vielä usko mitään mitä yrität sanoa. Seeing is believing. Tätä on pitänyt ottaa viimeaikoina paljon kiinni itse, mikä on syönyt äärettömän paljon resursseja. Kaikkea ei myöskään pidä tehdä itse. Opi delegoimaan, luottamaan toisiin ja keskity niihin asioihin, joita kukaan ei tee samalla tavalla. Se tässä luovassa alassa onkin siisteintä.

Ikäiseksesi olet jo kokenut tekijä musiikkimaailmassa. Miten säilytät tasapainon niin, ettet polta itseäsi loppuun kun olet koko ajan vähän joka paikassa?

Kertaalleen jo poltin, mikä ei reilu parikymppisen suusta oo niin mahtavaa kuulla, mutta jos jotain tässä maailmassa arvostan niin perspektiiviä. Oppiihan siinä samalla mitä ei halua tapahtuvan uusiksi ja kenties auttaa jotain toista peilaavissa tilanteissa.
Vaikeatahan se on olla tekemättä kun elät ja hengität työtäsi, se raja voi olla usein tosi haalea.

Nykyään oon sitoutunut valitsemaan projektit tarkemmin sydämellä ja opetellut kieltäytymään, vaikka kuinka houkuttavia diilejä olis pöydällä. Samalla ääritärkeetä on myös sanoa ääneen mitä toivot. Nimi Elikia muuten tarkottaa toivoa lingalan kielellä.

Tarjoat mentorointia nuorille nälkäisille osaajille. Kerro vähän siitä?

Kyllä. Tää on yks sellasista tärkeistä alueista, missä haluan pysyä vaikuttamassa. Ja vaikka olenkin saanut niin sanotusti ”varaslähdön” ja jokseenkin ihanteellisen alustan kehittyä enemmän ja enemmän aidoksi itsekseni, merkitsee Legendary Young -termi mulle enemmän sitä meidän kaikkien sisällä asuvaa puhdasta voimaa, joka ei vielä kysele maailman sääntöjä liikaa, vaan tekee, observoi ja kehittyy pysäyttämättä visioitaan kohti. Ja missio ei todellakaan ole ”Peter Pan ja Peti-Peti-maa”, vaan voi olla minkä ikäinen tahansa, missä elämän- tai uratilanteessa vaan, kuhan on halu kasvaa yhdessä. Ihmiskohtaamisissa oppii aina kuhan pitää sen reseptorin auki.

Mihin tähtäät omilla tekemisilläsi ja millaisia tavotteita olet asettanut itsellesi?

Kohti aidompaa minää päivä päivältä. Kasvaa, kehittyä, vaurastua. Tehdä enemmän tärkeitä tekoja helpompien tekojen sijaan, ja tietty johtaa esimerkillä. Jos konkreettisia tavoitteita piirretään pilviin, niin haluan säveltää tunteita isolle screenille ja tarinankerronnan avuin rohkaista maailmaa olemaan aidompi itsensä. You are, Legendary Young.

Otetaan lopuksi vielä puheeksi hiljattain julkaisemasi filmi nimeltä LOST. Mitä se käsittelee?

Kun noin vuosi sitten tulin takasin paljon tarvitulta ajalta pois kaiken keskeltä, odotti kotona aika paljon erinäisiä vastuita ja samalla uudistuksen tarpeita. Tää vaihe oli aika tosi raskas ja se söi sisältä oikeen kunnolla. Ensimmäisen kerran oikeasti kuvioihin astui masennus ja sen efektit. Päivittäin mua hallitsi jatkuvat tunteet siitä, että oisin jotenkin hukassa ja menettänyt mun ”kultaisen” tatsin. Vaikka tää ei todellakaan ollut totta, psyykkasin kuitenkin itseni niin alas, etten noussut siitä hyvään hetkeen. Ainakaan omien standardien tasolle.

Filmi syntyi siinä prosessissa sen sivutuotteena. Olin yks yö studiolla itsekseen ja mulla oli nää ajatukset. Keräsin rohkeuteni ja annoin sanojen tulla estelemättä. Sinä yönä en halunnut kirjoittaa, tai leikata täydellisiä lauseita, vaan päästää fiilikset ulos raakana ja antaa niiden olla näin. Samana yönä rakensin tämän viestin ympärille musikaalisen matkan, joka vie kuuntelijaa takaisin valoon, muistuttaen siitä, mikä mahtaa olla oleellista.

Soitin myöhemmin pätkän Jimi Hyväriselle, jonka kanssa ollaan ystävytty muutaman yhteisen videoprojektin aikana. Jimi on älytön teho-AD, joka visiollaan innosti tekemään tästä yhdessä isomman filmikokonaisuuden, jonka voin nyt antaa olla rohkea visuaalinen esimerkki siitä, kuinka elämä ei tosiaan ole pelkkää kohokohtaa kenellekkään, vaikka tässäkin saattaa siltä vaikuttaa. Me ei vaan puhuta tästä puolesta tarpeeksi.