NHL-seurat julkaisivat uudet Hometown Remix -pelipaitansa – osa sai murskakritiikkiä

NHL-seurat - Hometown Remix pelipaidat.
Fanatics on julkaissut uudet pelipaidat NHL-seuroille.
All Over Press

NHL-seurat julkaisivat uudet Hometown Remix -pelipaitansa, joista jokaisen tarkoituksena on juhlistaa paikallista kulttuuria.

NHL on tullut vuosien saatossa tutuksi siitä, että se julkaisee pitkin kautta erilaisia pelipaitoja paitavalmistajansa johdolla.

Mukaan kuuluu tietenkin esimerkiksi puolustusvoimien toimintaa ja esimerkiksi syöpäjärjestöjä tukevia pelipaitoja, mutta kaudella 2026-27 uusimpana tutuksi tulee nyt julkaistu NHL Hometown Remix -pelipaitakokoelma.

– Hometown Remix edustaa ylivoimaisesti innostavinta projektia, jonka tiimimme on yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa toteuttanut ja suunnitellut sitten sen hetken, kun aloitimme yhteistyön NHL:n kanssa vuonna 2024, Fanaticsin luovasta suunnittelusta vastaava varatoimitusjohtaja Dom Fillion sanoi.

– Tästä projektista tekee erityisen yhteistyö jokaisen NHL-seuran kanssa. Halusimme yhdessä seurojen kanssa nostaa esiin jokaisen kaupungin ja fanikunnan historian, kulttuurin ominaispiirteet ja identiteetin sellaisella tavalla, että pelipaidat tuntuvat mahdollisimman aidoilta ja henkilökohtaisilta. Emme malta odottaa näkevämme ne niin pelaajien kuin myös fanien yllä kauden aikana.

Kaikki NHL-seurat julkaisivat siis yhdessä Fanaticsin kanssa omat peliasunsa tänään ja osa niistä on todellisia hittejä, osa taas todella mielikuvituksettomia huteja.

Tämä näkyy myös fanien suhtautumisessa, sillä esimerkiksi Philadelphia Flyersin fanit ovat tyrmänneet oman seuransa pelipaidan, kuvaillen sitä esiintymäksi täydellisestä mielikuvituksen puutteesta.

Yleisemmällä tasolla Florida Panthersin pelipaitaa on kuvailtu yksinkertaisesti hirveäksi ja Detroit Red Wingsin paita on tituleerattu kaikista paitajulkaisuista mitäänsanomattomimmaksi.

Kehuja ovat puolestaan saaneet erityisesti Vegas Golden Knightsin ja Anaheim Ducksin pelipaidat.

NHL-seurat, tai paremminkin sanottuna Fanatics, veloittavat uusista pelipaidoistaan 274,99 Yhdysvaltain dollaria. Euroissa se tekee noin 245 euroa, joten ihan mistään pikkurahoista tässä ei puhuta.

Lue myös: Frisbeegolfin MM-kisat: TV-tuijottaja avautuu oudosta kiellostaan Suomessa – ”Pyydettiin lopettamaan”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *