Naiken Ajan Kuva tarjoaa suomiräppiä tunteella – ”Tää levy kertoo mun matkan”

Ajan Kuva -albumin promokuva
Kahdeksan kappaleen albumi heijastaa Naiken elämänvaiheita ja tunteita ilman suodattimia.
Samu Saukko

Oululaislähtöinen rap-artisti Naike julkaisi soolodebyyttialbuminsa Ajan Kuva. Albumi syntyi vuosien aikana koetuista hetkistä ja tunnetiloista, jotka purkautuvat tinkimättömissä lyriikoissa ja syvällisessä tuotannossa.

Oululaislähtöinen rap-artisti Naike julkaisi perjantaina 21. maaliskuuta 2025 odotetun soolodebyyttialbuminsa Ajan Kuva. Kahdeksan kappaleen kokonaisuus syntyi pitkän kehitysprosessin myötä ja heijastaa artistin elämänvaiheita ja tunnetiloja ilman suodattimia. Naiken mukaan levy syntyi luonnollisesti ja fiilispohjalta – ilman ennalta määriteltyä konseptia.

– Ajan Kuva juontaa juurensa varmaan loppuvuoteen 2021, jolloin olin just julkaissut mun debyyttisoolo-EP:n Pöytälaatikko EP. Tajusin äkkiä, että haluan tehdä lisää musaa soolona, ja mun hyvä ystävä Smu (Samu Saukko) oli alkanut tehdä biittejä DJ-hommien ohella. Meillä oli tosi vahva yhteinen visio siitä, että voitais tehdä levy yhdessä, Naike kertoo albumin synnystä.

Alkuvuodesta 2022 kaksikko aloitti yhteiset sessiot ja työsti musiikkia aina, kun aikataulut antoivat myöten. Vaikka Naike muutti syksyllä 2022 Joensuuhun, albumin tekeminen jatkui tiiviinä. Lopulta kokonaisuus alkoi muotoutua kesällä 2023 Oulussa, kun kaksikko pääsi viimein työstämään levyä kunnolla Smun studiolla.

– Ei siinä ollut sen suurempaa suunnitelmaa, vaan tekeminen oli ihan fiilispohjaista. Nyt kun katsoo taaksepäin, niin huomaa, että kyllä tässä oli tavallaan omaa matkaansa. Albumi syntyi just niistä hetkistä ja fiiliksistä, mitä on tullut koettua.

Lue myös: Vuoden 2024 suosituimmat artistit ja albumit – katso Suomen top 10 -listat!

Naike ja Smu

”Kuten levyn kannessa lukee, tää on Naike & smu experience!”

Samu Saukko

Tunnepohjaiset lyriikat ja boom bap -soundin uudistaminen

Naiken mukaan Ajan Kuva on suomiräppiä ja hiphoppia parhaimmillaan, mutta samalla se tuo mukanaan uudenlaisia kokeellisia elementtejä.

– Oon aina ollut tunnepohjainen kirjoittaja, ja se näkyy tässä levyssä, koska jokainen biisi kertoo sen ajan ja hetken fiiliksistä, joita oon kokenut. Tää on matka mun vuosien ja tunteiden vuoristoratojen läpi – iloa, tuskaa, kipuilua, itsetutkiskelua ja kaikkea siltä väliltä.

Levyn tuotannosta vastaa Smu, joka on ollut mukana alusta asti ja muodostaa Naiken kanssa dynaamisen tekijäkaksikon.

– Kuten levyn kannessa lukee, tää on Naike & smu experience! Smu on ollut päätuottaja ja on mahdollistanut tän levyn. Hän on ollut mun DJ ja muutenkin iso tuki musiikissa ja elämässä.

Albumin miksaus ja masterointi on tehty oululaisen Jiiaan toimesta, jonka Naike nostaa yhdeksi Suomen kärkinimistä alallaan.

– Kun ekat demot lähetettiin sille ja kuultiin hänen kädenjäljen lopputulos, niin fiilis oli heti semmonen, että ”onko tää ees meidän biisi?” haha.

Mukana vierailijoita ja kesän hittipotentiaalia

Levyllä kuullaan myös kaksi vierailevaa artistia: Mactopias ja Loasteeze. Mactopias on mukana jo singlenä julkaistulla Ilman Huolia -kappaleella, jonka Naike uskoo nousevan kesän soitetuimpien biisien joukkoon.

– Toivotaan, että biisi on ens kesänä entistä kovemmassa soitossa jengillä! Meikästä se on ihan timanttinen hengailubiisi kesäisiin päiviin ja iltoihin.

Loasteeze puolestaan fiittaa albumin nimikkobiisillä.

– Omalla tavallaan haluaisin jopa sanoo, että kyseessä on jonkun sortin legenda, kun se raijaa noita jenkkilegendoja Suomeen ja on tehnyt niiden kanssa paljon yhteistyötä. Ihan sairasta!

Seuraavaksi keikoille ja uutta musiikkia Helsingissä?

Albumin julkaisun jälkeen Naiken tavoitteena on päästä keikoille ja esittämään musiikkiaan livenä.

– Haluan keikoille! Oon valmis lähtemään mihin vaan päin Suomea, kunhan siitä ees jonkinlaisen korvauksen saa.

Uuden musiikin suhteen suunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta levyn julkaisun odotetaan tuovan inspiraatiota seuraaviin projekteihin.

– Jokaisen julkaisun jälkeen tulee aina semmonen boostaava fiilis, että hitto on siistiä tehdä musaa ja nyt pitää tehdä lisää! Mitä se on? Sitä en vielä osaa sanoa, aika näyttäköön!

Kevään aikana Naike aikoo keskittyä myös opintojensa viimeistelyyn Joensuussa, minkä jälkeen edessä on muutto Helsinkiin tyttöystävän kanssa.

– Siellähän se smu:kin asuu, niin uskon, että sitä myötä saattaa hyvinkin tulla myös uutta musaa hyvinkin pian – ken tietää! Eletään jänniä aikoja.

Naiken Ajan Kuva on nyt kaikissa suoratoistopalveluissa.

Lue päivän ajankohtaisimmat musiikkiuutiset ja pysy ajan tasalla!