Vuoden parhaat albumit – äänessä Anne Lainto, Hätä-Miikka, Hassan Maikal, Monako, Ares, Paleface ja Sonnin Taacca

Musiikkitoimittaja Anne Lainto, Gasellien Hätä-Miikka, Hassan Maikal, Ares, Mouhouksen Monako, Paleface ja Sonnin Taacca analysoivat vuoden parhaita julkaisuja.

Pandemian seurauksena useat artistit ympäri maailmaa ovat lukkiutuneet studioille työstämään uutta musiikkia. 2021 onkin näyttäytynyt todella julkaisurikkaana vuotena niin ulkomailla kuin kotimaassakin.

Kotimaisella kentällä etenkin R&B-kenttä vahvistui huimasti. Kortensa kekoon kantoi muun muassa Hassan Maikalin debyyttialbumi, Rosa Costen ja Davia Akenamin EP:t, Universalin tuore artisti ez sekä MD$:n pinnalle nostama tulokas Senya. Äskettäin julkaistuissa Emma-ehdokkuuksissa tunnustusta sai ansaitusti Gasellit, Etta, Kube, Sexmane ja Yeboyah.

Laitoimme nipun suomalaisia artisteja ja musiikkikentän vaikuttajia täysin mahdottoman valinnan eteen. Kysyimme kenellä oli vuoden kovin albumi tai EP? Entä kenelle menee kunniamaininta erinomaisesta suoriutumisesta? Näin he vastasivat.

Musiikkitoimittaja Anne Lainto (YleX)

Vuoden albumi: Halsey – If I Can’t Have Love I Want Power

– Halsey on onnistunut luomaan Nine Inch Nailsin Trent Reznorin ja Atticus Rossin kanssa kokonaisuuden, joka ei jätä kylmäksi. Albumissa on otettu tuotannollisesti kaikki irti Halseyn tarinoista ja kokonaisuus paljastaa uuden, rockimman puolen poptähdestä, joka ei pelkää ottaa riskejä, Anne kertoo.

Kunniamaininta: Hassan Maikal – Betonitarha

– Albumikokonaisuus, joka esittelee täydellisesti Suomen sympaattisimman räppärin tarinan. Jalat maassa olevan Hassan Maikalin näkökulmat ovat tervetulleita ja persoonallisia suomalaisessa musiikkikentässä. Hänellä on tunnistettava oma tyyli, jota Yrjänän tuotannot tukevat hienosti, hän perustelee.

Rähinä Recordsin tuorein kiinnitys Are julkaisi tänä vuonna debyyttialbuminsa.

Ares

Vuoden albumi: Ege Zulu – Swengari

– Ege Zulun albumi oli vuoden omaperäisin ja kiinnostavin kokonaisuus. Levyn kohokohta on Fantasiaa. Mua kiehtoo et mä ja Ege ollaa about saman ikäsii ja must tuntuu et jaetaa paljon samanlaisii ajatuksii asioist. Yhteiskuntapoliittiset tekstit jotka on on yks hiphopin peruspilareista ehkä resonoi eniten.

Kunniamaininta: Baby Keem – The Melodic Blue

– Kunniamaininta Baby Keemin The Melodic Bluelle oikeastaan samasta syystä. Todella omaperäinen ja kiinnostava kokonaisuus, Ares sanoo.

Hassan Maikal

– Paras on aina suhteellista ja mistä näkökulmasta sitä kattoo. Tänä vuonna on tullut monia mahtavia albumeita ja sen takia onkin niin huikeeta, että Betonitarha on resonoinut näin paljon ihmisissä. Mukavaa olla mukana näin kovassa seurassa, Hassan sanoo.

– Mä en ois täällä ilman mun poppoota enkä uskoisi, että ois muutkaan artistit ja yhtyeet. Meidän artistien taustalla on huikeita ihmisiä ja me ei pärjättäisi ilman heitä. Joten mun kunniamaininta menee kaikille heille.

– Pitää vielä sanoa, että fiilaan tosi paljon mitä kolmikko Ege Zulu, SHRTY &  Blacflaco on tekemässä Suomen musiikille ja odotan innolla mitä tullaan heiltä kuulemaan, Hassan jatkaa.

Hätä-Miikka (Gasellit)

Vuoden paras julkaisu: Kanye West – Donda

– Kanyen raaka luomisvimma ja armoton hämmennys albumin julkaisun ympärillä sai koko maailman pidättämään hengitystä ja spekuloimaan tämän monialaisen performanssin mahdollisia tasoja. Keneltäkään ei varmasti jäänyt spektaakkeli huomaamatta. Kanye ylitti ehdottomasti siinä suhteessa itsensä. Kun luodaan näin isoja laineita, albumin ei edes tarvitse olla taiteellisesti täysosuma.

Kunniamaininta: Hassan Maikal – Betonitarha

– Olin monta vuotta sitten vetämässä räp-työpajoja Bass Campilla ja sieltä jäi jo Hassan mieleen! Jo silloin näki, että se jokin löytyy ja palo tekemiseen on vahva. Yks mukavimmista tyypeistä alalla ja todella lahjakas, monipuolinen musiikintekijä! Levy on teknisenä taidonnäytteenä todella vahva ja oma ääni alkaa löytymään myös tekstittäjänä, Hätä-Miikka ylistää.

Monako (Mouhous)

Vuoden paras julkaisu: Ege Zulu – Swengari

– Yritin tässä muistella et mitähän levyjä sitä on tänä vuonna tullut ja pienen googlettelun jälkeen tajusin, että enhän mä oo kuunnellu tänä vuonna ollenkaan uusia albumeita. Spotifyn vuosikatsaus näytti, että oon eniten kuunnellut Ege Zulun Swengaria ja se ainakin on hyvä!

– Musta on näköjään tän pandemian aikana muuttunu mummo ja kuuntelen oikeestaan vaan spotifyn omia  ”rauhoittumis/jazz-illallinen” tyyppisiä soittolistoja, Monako nauraa.

Paleface

Vuoden paras julkaisu: Little Simz – Sometime I Might Be Introvert

– Vuoden paras lätty on brittiämsee Little Simzin Sometimes I Might Be Introvert ja Point And Kill on vuoden kovin biisi. Simz räppää niinku nuori Lauryn Hill! Albumin tuotanto yhdistelee aitopäämenoa ja isoa orkestraatiota. Tuottajana SAULTin nerokkaista julkaisuista tuttu Inflo. Yks kovimmista tällä hetkellä, Paleface kertoo.

– Kunniamaininnan haluaisin antaa Niko Nova & Valona -yhtyeen Tuleva Oleva -albumille, joka on jäänyt vuoden paras -listauksissa toistaiseksi vähälle huomiolle. Orgaaninen bändilevy pitää kiinni hiphopin parhaista perinteistä ja Rölli-Niko on suvereeni sekä sylky- että tarinankerrontabiiseissä. Albumi on sielukas, svengaava ja reilusti savolainen. Me like!

Sonnin Taacca

Vuoden paras julkaisu: Tuomas Kauhanen: J. Cole – Off Season / Brädi: Yelawolf – Mudmouth

– Cole kuulostaa edelleen nälkäiseltä ja tykkään siitä miten se osaa yhdistää modernia ja klassista soundia, Tuomas perustelee.

– Mun vuoden levyni on, tänä mielestäni erinomaisena musavuotena, Yelawolfin Mudmouth. Se huipensi Yelan viiden projektin ”härkähuhtikuun”, eikä jättänyt kylmäksi. Mudmouth esittelee miehen kikkapussin joka nurkan, ja jos nyt jää miehen viimeiseksi rap-albumiksi, on se hieno finaali, mutta jättää toki surullisen tunteen, sillä mielikseen tätä ottaisi lisää, Brädi sanoo.

– Kunniamaininta menee Raf Camoran Zukunft-levylle. Saksaräppi on mun guilty pleasure ja diggaan Rafin röyhkeydestä esimerkiksi samplevalinnoissa. Ja shout outit Hassanille, Etalle ja Kimi Hendrixille, Tuomas jatkaa.

– Suomesta haluaisin propsittaa eritoten täysin suvereenin seniorin, Kalle Kinoksen, 5.0-albumia sekä Etan Tyttö-levyä, joka oli mielestäni lähes virheetön debyytti, Brädi päättää.