”Oli pakko kirjoittaa paljon bars”, JV kertoo tuoreen singlensä lähtökohdista.
Suomiräpin ug-legendoihin lukeutuva JV julkaisi perjantaina 13. joulukuuta uuden kappaleen tulevalta levyltään. Dödstilin kautta ilmestynyt Prada Sport seuraa toukokuussa julkaistua Word?-kappaletta. Uusi albumi A.W.O.L. ilmestyy helmikuussa 2025.
JV:n flow’n tekee tunnistettavaksi tietty toteava, paikoin jopa totinen sävy. Mutta mitä syvemmälle Prada Sportiin uppoaa, sitä leveämmällä pensselillä sen värit tuntuvat maalautuvan, vaikka nuotti on ulkoisesti tasaisehko. Kappaletta voi kuunnella taustalla soivana päännyökytysräppinä, mutta silloin jää paitsi siitä vilkkaasta tasohyppelystä, jota JV pelaa niin ilmaisutyylin, monimerkityksisyyden ja sanaleikkien kanssa.
Allitteraatio on hallussa ja eufonisuus huipussaan, kun artistin sanat valuvat joutilaasti mukavan kodikkaan biitin päälle. Tuotanto on lämmintä, huolellista ja monitasoista sekin. Alataajuudet kumisevat vapautuneella veikeydellä ja kompensoivat ylempien rekisterien mietteliäämpää soundia, jonka korkein ja kirkkain sävelkulku pilkahtelee kokonaisuuden mittakaavassa paikoin jopa dramaattisen kuuloisesti.
Kappaleessa JV tarjoilee hämäävällä huolettomuudella näkemyksiään, jotka paljastuvat odottamatta varsin filosofisiksi. ”Valkkaan hymyn, laiffi liian lyhyt kuunnella sun paskaa, tulin käärii fygyy”, sanailee JV muina räppiskenen zenbuddhalaisina. Vaikutelmaa korostaa kyky nauraa itselle, mikä on yleensä yksi vedenpitävä vihje jos haluaa tutkia, onko joku todella murtanut koodin itsensä kanssa sovussa olemiseen vai ei.
Lue myös: Snoop Dogg julkaisi Missionary-albumin – Eminem nostatti huomiota hulvattomalla mainosvideolla
Prada Sportia määrittävä asenne on itsevarma, muttei päsmäröivän egokeskeinen. Ydinviesti on, että vähempi riittää. Prioriteettien keskittäminen, sisäiseen paloon sitoutuminen, ulkokultaisten täkyjen välttely ja katseen kiinnittäminen horisonttiin, oli se kuinka kaukana tahansa – siinäpä saattaa hyvinkin olla mielekkään uran, elon ja olemisen salaisuus. Ei kovin mystistä sitten loppujen lopuksi.
– Prada Sport kertoo siitä, kun elämä pistää sut onnistumaan, JV kertoo tiedotteessa.
– Olet tarpeeksi fed up tilanteeseen missä olet, ja valmis tekemään tarvittavat liikkeet. Kaikki kuopat on jo koluttu ja on taas vaan yksi suunta. Tosi selkeä hyvin valaistu suora tie ilman tienhaaroja tai mutkia.
Ja lopuksi:
– Prada Sport oli toka biisi, jonka tein levylle, joten oli pakko myös kirjoittaa paljon bars.
Kuuntele biisi alta.
Lue lisää päivän ajankohtaisimmista musiikkiuutisista ja pysy ajan tasalla!