Rosa Costen tänään julkaistu debyyttialbumi on eheä kokoelma keskeneräisyyttä käsitteleviä kappaleita.
Tänään ilmestyi Rosa Costen debyyttialbumi nimeltä olen. PME Recordsin julkaisemalta levyltä on tänä vuonna kuultu singlet juokse ja koti. Muun muassa r&b:tä, soulia ja räppiä yhdistelevä rovaniemeläinen laulaja-lauluntekijä julkaisi ensimmäisen EP:nsä syksyllä 2021, ja tämän ole varovainen -nimisen kokonaisuuden ainoa vierailija oli KähinäPate, joka on toiminut uuden albumin vastaavana tuottajana.
– Albumi kuljettaa kuulijan minun mielenmaisemaani, oivalluksiini ja ajatuksiini viimeisen kahden vuoden ajalta. Minulle ei ole itsestään selvää että osaa sanoittaa omia ajatuksiaan tai tunteitaan, sitä on täytynyt harjoitella pitkään.
Näin sanoo Rosta Coste albumin tiedotteessa, mukaillen kappaleiden linjaa siitä, että itseilmaisu tapahtuu haavoittuvuuden ja rehellisyyden kautta. Sen sijaan että esittelisi näennäisen valmiiksi hiotun version itsestään Rosa Coste päästää kuulijan prosessin keskelle tutustumaan siihen mitä hän on ollut ja mitä hän on nyt. “Ja mä toivon että sä uskot, mä oon artisti enkä mikään huijari” hän laulaa kujeilevasti keinuvassa huijarisyndrooma-biisissä, ja eksyneisyyttä ja luovaa prosessia käsittelevässä koti-kappaleessa hän toteaa teeskentelemättömästi “Mä yritän etsii ees pieniä hetkii et olisin onnellinen”.
– Jännittää olla niin haavoittuvainen koko maailman edessä, Rosa Coste sanoo tiedotteessa, mutta teilaavaa tuomiota albumin kuuntelijoilta ei toivottavasti tarvitse pelätä liikaa. Todennäköisesti useampi kokee albumin keskeneräisyyttään syleilevän kertojan samaistuttavampana kuin jonkin epärealistisen voitokkaana kiiltelevän sankarihahmon. Sitä paitsi sankarillisuutta on monenlaista: omien demoneiden kohtaaminen on aina juhlistamisen arvoinen suoritus, ja sitä Rosa Coste on albumin paljastamista uskaliaan henkilökohtaisista sävyistä päätellen tehnyt paljon.
Henkilökohtaisten teemojen kautta Rosa Coste tulee avanneeksi paljon sellaista, mikä on ihmisyydessä universaalia. Monimutkaiset perhesuhteet, henkisen turvan etsiminen, tarve tulla pidellyksi ja kaipuu syvään sieluyhteyteen – kenellepä meistä nämä olisivat kokonaan vieraita asioita? olen-albumi tarjoaa monen ulottuvuuden intiimiyttä, mutta ei pakota mitään.
lapsi-kappaleessa taas pureudutaan arjessa esiintyvään rasismiin. Biisissä nostetaan esiin tilanteita, joissa piittaamattomia kysymyksiä ulkonäöstä tai hiusten laadusta esittävä ihminen syyllistyy syrjivään ja eriarvoistavaan käytökseen. “Se otti puheeks taas sen saman aiheen jonka en ees tiennyt olleen tarpeen / Joka kerta mietin miks ne sitä kysyy, mikä onkaan tämän keskustelun syy”, Rosa Coste aiheellisesti ihmettelee kappaleessa, joka olennaisen teemansa lisäksi on musiikillisesti yksi albumin koukuttavimmista raukean temponsa, keskisyvissä vesissä aaltoilevan melodiansa ja Rosa Costen lumoavan äänenpainon ansiosta.
Toki mainittuja lumoavia elementtejä löytyy kautta linjan muualtakin kuin äsken mainitusta kappaleesta. Vastaavan tuottajan KähinäPaten eli Paulus Kiviniemen kanssa tehty levy on tulos ilmeisen soljuvasta yhteistyöstä tekijöiden kesken. – Hienoa Pauluksen kanssa työskentelyssä on se, miten hän ymmärtää ja toteuttaa visioni tarkalleen täydentäen sitä omalla ammattimaisella panoksellaan. Paulus rohkaisi minua kokeilemaan uutta, Rosa Coste sanoo.
Albumin soundi kulkee käsi kädessä biisien teemojen ja Rosa Costen taitavassa äänenkäytössä kuuluvien tekniikoiden kanssa, sopivissa kohdissa minimalismillaan tilaa vaikuttaville sanoituksille antaen ja toisissa tarttuvia kuriositeetteja sisältävillä pesunkestävillä r&b-rytmeillä Rosa Costen laulua kannatellen. Albumin genrevalinta vie ajatukset pitkälti samalla räpin ja modernin r&b:n kentällä liikuskelevaan F:ään, jonka jalanjäljissä Rosa Coste ansiokkaasti kulkee.
Vielä yksi lainaus tiedotteesta on tarpeen nostaa: – Tärkein osa albumia on, että se näyttää ja kuulostaa juuri minulta. Toivon että kuulijat keskittyvät kappaleiden sanoituksiin, Rosa Coste sanoo. Mutta enemmän töitä saa tehdä jos haluaa olla keskittymättä sanoituksiin, sillä turhaan tämä artisti ei musta-kappaleellaan voittanut Juha Vainio -seuran sanoittajapalkintoa. Rosa Coste omaksuu yhtä luontevasti tilanteisiin eläytyvän tarinankertojan roolin kuin päiväkirjamaisen ajatusten virtaamisenkin.
olen-albumilleen Rosa Coste kokoaa biisi biisiltä maagisen turvallisen ja lämpimän todellisuuden, jonka sisällä saa olla juuri niin vimmaisen itsevarma tai väsyneen särkynyt kuin on. Kappaleiden nimissäkin näkyvät luontokappaleet korostavat kokemuksen lohdullisuutta ja näkyvät albumin tunnelmassa jonkinlaisena hyväksyvän läsnäolon kokemuksena. Ympäröivää ja sisäistä todellisuuttaan Rosa Coste tutkii uupumattoman tarkasti mutta esittää pitkälti runollisen lempein sanankääntein, jolloin hän tulee tavoittaneeksi elämästä sen kipeää kääntöpuolta ratkoessaan myös kaikista herkimmät ja niin ollen kauneimmat puolet.
