Määrätietoinen nuori artisti tarjoilee uudella kappaleellaan sekä pehmeitä R&B-soundeja että vanhan kunnon räppiä.
Jyväskylästä vaikuttava nuori taiteilija, Pessa, tarjoilee kuulijoilleen jälleen kerran vaikuttavaa ja laadukasta tuotantoa uudella Valosaa & pimeää -sinkulla, joka julkaistiin viime perjantaina, 1. syyskuuta.
Artisti kertoo itse kappaleensa olevan kaksijakoinen, kuten jo nimi vihjaa. Kappaleen ensimmäinen osa vie kuuntelijat mukanaan pehmeän R&B:n lumoihin, kun taas toinen osa tarjoaa tummemman sävyn ja räppäävämpiä elementtejä. Tämä kontrasti kuvastaa artistin monipuolisuutta ja kykyä leikitellä erilaisilla musiikkityyleillä.
– Huhtikuussa pidettiin sessarit Lytän kanssa. Se soitti mulle ton biitin ja tehtiin sillon kappaleen kertsi about valmiiksi. Kun kuulin biitin ja varsinkin beatswitchin niin mietin että tähän täytyy mennä kunnolla ineen.
Uuden singlen äänimaailma ammentaa juurensa Jyväskylästä, mikä lisää kappaleelle oman erityisen tunnelmansa ja persoonallisuutensa. Tuotantopuolen vastaavat ovat Lyttä, Xrphan, SMO, Robawithit. Artistin vokaalit istuvat sulavasti ja toimivasti instrumentaalilla, esittäen hänen aikaisemmin mainittua kykyä kiehtoa kuuntelijoita useammalla eri tavalla.
– Jyväskylä on kyllä ollut oikea paikka mulle. Mä oon ennen mun muuttoakin käyny täällä useamman kerran ja tuntenu täältä jengiä jo jonkun aikaa. Muutin Jyväskylään koska täällä on paljo tekijöitä ympärillä, tietty piiri ja yhteisö. Alussa tein musaa kämpillä mutta se ei inspannut niin paljoa. Pääsin kuitenkin noin kuukausi sitten alivuokralle yhdelle studiolle, missä itseasiassa duunasin tänkin biisin loppuun.
R&B:n, jazzin ja räpin välimaastossa taitavasti liikkuvaa muusikkoa voidaan kuvailla Kuopion konservatorion kasvatiksi, vaikka on tämän vuoden alussa sijoittunut niin sanottuun suomiräpin pääkaupunkiin, Jyväskylään. Nuori artistilupaus sai jo runsaasti kiinnostusta osakseen debyyttialbuminsa Jazzijäbä myötä. Lähes täysin itsetuotettu albumi oli hieno näyttö nuoren artistin musikaalisuudesta ja innovatiivisuudesta.
Pessa on aiemminkin saavuttanut huomattavaa menestystä musiikkinsa parissa. Hänen edellinen julkaisunsa 5AM yhdessä Gettomasan kanssa nousi nopeasti Spotifyn Top 50 -listan viidenneksi suosituimmaksi kappaleeksi sekä virallisen singlelistan 13. sijalle. Artistin mukaan hänellä on koko ajan työn alla jotain, joten voimme varmasti odottaa nuoren räppärin katalogin laajenemista tulevaisuudessa.
– Mulle on tullut pari tyyppiä sanomaan livenä että on kuunnellu alusta asti vaikka mun ensimmäistä albumia. Se on siistiä kuulla, siitä on jo aikaa ja meno on aika paljon muuttunut siitä ajasta. Uusille kuuntelijoille kiitos että kuuntelette ja käykää kuuntelee mun edellistäkin tuotantoa, sieltä löytyy kanssa hyviä biisejä mun mielestä!