Kolmetoista kertaa kovempi – Räppärin käsikirja saa tunnustusta Opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Palefacelle ja Esa Salmiselle tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Valtiosihteeri Tuomo Puumala jakoi työryhmälle palkinnon heidän viimevuotisesta teoksestaan Kolmetoista kertaa kovempi – Räppärin käsikirja.
Palkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle. Tiedonjulkistamisen valtionpalkintoja on myönnetty vuodesta 1968 alkaen, ja niiden määrä sekä suuruus päätetään vuosittain.
Liken kustantama Kolmetoista kertaa kovempi – Räppärin käsikirja on ensimmäinen kotimainen räppien kirjoittamiseen ja räppäämisen tekniikkaan pureutuva opaskirja. Lisäksi laajassa kirjassa uppoudutaan muun muassa musiikkibisneksen lainalaisuuksiin, taiteilijan vastuuseen sekä settilistojen rakentamiseen ja muihin artistielämään kuuluviin asioihin.
Palkinnot jaettiin tiistaina 13. lokakuuta Kansalliskirjastossa. Viimeisenä palkittu Paleface räppäsi kiitospuheensa.
Paleface mielestä kulttuuria kehitetään harppauksin eteenpäin ainoastaan omaa osaamista jakamalla.
Samuli Vienola
Palkintoa perustellaan näin: ”Choppaus, flossaus, jäppäys ja fäträttäys. Kolmetoista kertaa kovempi – räppärin käsikirja vilisee vierassanoja ja räppääjien ammattijargonia. Viisisataasivuinen kirjanjärkäle on myös kronikointia, journalismia ja rytmiikan, retoriikan sekä raha-asioiden käsikirja. Alansa ensimmäisenä suomenkielisenä opaskirjana teos ottaa tehtävänsä vakavasti.
Kirjan toinen tekijä Paleface on pitkän linjan räppäri. Hän on tarkastellut aihetta sisältäpäin. Teoksessa kuuluu välillä minäkertoja, välillä teksti kulkee kolmannessa persoonassa. Taiteilijaura on epäilemättä avannut ovia ja päästänyt tekijät lähemmäksi kohdettaan kuin ulkopuolinen tarkastelija pääsisi. Sisäpiiriin kuulumisestaan huolimatta teos arvio rap-kulttuurin lieveilmiöitä, kuten seksismiä ja rikollisuutta, kriittisesti.
Teos puhuttelee suoraan lukijaansa, nuorta wanna-be-räppäriä, paikoin isällisesti neuvoen, paikoin räppärin itseluottamuksella röyhistellen. Kirja vakuuttaa myös epätodennäköisemmän lukijan kattavalla ja perehtyneellä otteellaan. Anekdootti koulukodin räppityöpajasta muistuttaa mielekkään tekemisen merkityksellisyydestä: koulukodin henkilökunta alkoi ihmetellä, kun sanomalehdet katosivat taukotilasta. Nuoret olivat oivaltaneet, että jos he halusivat oppia räppäämään, heidän piti laajentaa sanavarastoaan. Huhuttiin, että jopa kirjastoa oli käytetty.
Kolmetoista kertaa kovempi näyttää lukijalle rap-kulttuurin polun marginaalista ponnistaneesta alakulttuuri-ilmiöstä hittilistojen kärkeen ja massojen suosioon. Se maalaa ison kaaren ja erottaa matkan varrelta paljon pieniä yksityiskohtia jättäen lukijalle paljon ymmärrystä ja ajattelemisen aihetta.”
