Paleface oli heti ensimmäisen levynsä kohdalla iso tapaus.
Mikäli Paleface tuntuu nykyään olevan kaikkialla, niin kaksikymmentä vuotta sitten tuntui siltä vielä enemmän. Tuolloin julkaistiin hiphopin moniottelijan odotettu debyyttialbumi The Pale Ontologist, jota pidettiin isona tapauksena hiphop-piirien lisäksi laajemminkin musiikkikentällä.
Mediahuomio sanavalmiin ja yhteiskunnallisesti valveutuneen artistin ympärillä oli valtava. Englanniksi sylkeneestä Palefacesta maalailtiinkin nopeasti ensimmäistä kotimaista rap-vientilupausta maailmalle.
Kiinnostavinta Palefacessa oli silti artistin musiikillinen anti, sillä aikaansa nähden The Pale Ontologist oli todella ennakkoluuloton ja monipuolinen kotimaiseksi rap-julkaisuksi. Levy ei yrittänytkään olla monien aikalaistensa tapaan suora käännös amerikkalaisesta hiphopista, vaan se sisälsi vaikutteita kaikista artistille itselleen tärkeistä tyylisuunnista.
Haasteellisin pala keskivertokuuntelijalle oli takuulla lyriikat, joista huomasi että Paleface oli maailmaa tutkinut ja kirjoja lukenut. Vaikka kielimuuri ei olisikaan ollut este, niin todennäköisesti Kalpeanaaman todella laajaa yleissivistystä vaativien viittauksien ymmärtäminen oli monilta jo vähän liikaa vaadittu.
”Huvittaa että räppään levyn biiseillä Meksikon vallankumouksellisista, Jimmy Hoffasta ja Saksan liittokansleri Helmut Kohlista, mikä kuvaa sitä kuinka omissa maailmoissani olin tohon aikaan. Jos levyn lyriikoissa name checkataan esimerkiksi autismia tutkinut itävaltalainen psykologi Bruno Bettelheim ja marxismin kriitikko Leszek Kołakowski, ei ihme, ettei suuri yleisö välttämättä ymmärtänyt mistä vitusta mä oikein räppäsin? Hatsiviittauksia on tietysti myös ajankuvanmukaisesti paljon”, Paleface toteaa kaksi vuosikymmentä myöhemmin.
Levystä voidaan joka tapauksessa puhua yhtenä suomalaisen hiphopin klassikoista. Paleface on itsekin valmis allekirjoittamaan väitteen.
”Oon pääpiirteittäin levyyn edelleen tosi tyytyväinen. Onhan se tietysti nuoren jäbän kohkausta. Käytännössä kaikki levyn räpeistä on ensimmäisiä teikkejä, eikä oikeastaan mitään otettu uudestaan. Se vähän harmittaa. Sekä tekstejä, että ilmaisua olisi voinut vielä jalostaa, mutta tuohon aikaan spontaania rykäisyä pidettiin arvossaan. Levy olisi mun korvaan kestänyt aikaa vähän paremmin, jos voksuja olisi tuotettu eteenpäin enemmän ajatuksella.”
Klangi kokosi The Pale Ontologistin merkkipaalua kunnioittaakseen kymmenen faktaa, joita et välttämättä tiennyt pitkäsoitosta. Spotify-upotuksen löydät artikkelin lopusta.
1. Levy-yhtiöillä oli sota artistista
Noin vuosi ennen debyyttialbumiaan Palefacella oli kasassa promolevy Vocal Chords -EP, jolla oli mukana demoversioita albumille päätyneistä kappaleista. Promo herätti suunnatonta kiinnostusta hiphop-buumista osansa halunneissa levy-yhtiöissä ja artisti sai jopa 11 levytyssopimustarjousta. Paleface ja hänen managerinsa keskustelivat eri lafkojen kanssa useampaan otteeseen kilpailuttaessaan tarjouksia ennen kuin he päätyivät lopulta valitsemaan BMG:n.
Vaikka Palefacen olisi sainannut jokin toinen lafka, niin kansiin olisi joka tapauksessa merkattu myös Palefacen oma levymerkki Obesewax. Labelin logo löytyy BMG:n logon lisäksi Palefacen kahden ensimmäisen studioalbumin sekä niiden singlejulkaisujen kansista. Levymerkki ei kuitenkaan ollut ikinä virallinen levy-yhtiö, vaan sitä voisi verrata esimerkiksi samoihin aikoihin BMG:lle sainatun Ezkimon Terroristereoon.
2. Paleface samplasi itseään ja tuotti useammankin kappaleen
Levyn introlle Daddy Pales otti samplen vanhalta kotivideolta, jossa hän on perheensä kanssa vierailemassa ystäväperheen mökillä kesällä 1985. Paleface oli oppinut Five Little Men on a Flying Saucer -kappaleen englanninkielisessä leikkikoulussa ja lauloi sitä videolla shortsit jalassa. Intro on tribuutti DJ Shadow’lle.
Moni ei osaa ajatella Palefacea tuottajana. Siitä huolimatta esimerkiksi The Pale Ontologistin intro, Moloch ja Emcees Say the Darndest Things ovat hänen omia biittejään, jotka Lex Luthor miksasi. Paleface teki Back to Square Onen pianolla ja akustisella kitaralla Maximize the Prophetin, johon urut soitti laulaja-lauluntekijä Matti Johannes Koivu.
3. Koditon Rick päätyi tietämättään albumille
Levyn punaisena lankana toimii Connecticutista Yhdysvalloista Suomeen saapunut Rick, joka soitti kaduilla kodittomana. Mies harhaili Palefacen ja albumin tuottaneen Lex Luthorin seurueeseen Zion Trainin Tampereen-keikan jälkeen tiedustelemaan puistoa, jonne voisi mennä nukkumaan. Kaksikko kutsui kulkijan Cosmic-studiolle, jossa biittinikkari Hans Sjöbald äänitti paikallaolijoiden ja Rickin välistä keskustelua noin 50 minuuttia.
Tallenteella Rick laulaa kokonaisia biisejä, analysoi amerikkalaista kulttuuria ja yleismaailmallisia teemoja vuoroin katkeroituneen kodittoman miehen raivolla ja vuoroin maailmaa syleilevänä idealistina. Miehellä ei todennäköisesti ole mitään käsitystä siitä että hänen ajatuksensa päätyivät suomirap-klassikolle. Mikäli Rick on yhä elossa, niin hän on nykyään yli 65-vuotias.
4. Isoimman hitin bassosoolo vaati poikkeuksellisia skillssejä
Moniosaaja Jaan Wessman soitti Back to Square One -kappaleen kontrabassoraidan pilkkopimeässä. Kun äänitys alkoi, kärähti Cosmicin äänityshuoneen polttimo heti kappaleen intron aikana ja valot sammuivat. Siitä huolimatta Wessman soitti kappaleen loppuun, koska tatsi ja fiilis olivat jo introssa kohdillaan. Kontrabassoa on vaikea sormittaa, joten jokainen voi päätellä millaiset skillssit pitää olla jotta kontran soittaminen säkkipimeässä onnistuu.
Vuosia myöhemmin Paleface kohtasi Helsingin Viiskulman legendaarisessa jazz-levykauppa Digeliuksessa nuorehkon miehen, joka opetti Pop-Jazz-konservatoriossa basson soittoa. Mies kertoi olevansa matkalla oppilaansa tutkintokonserttiin ja kiinnostuneensa itse kontrabasson soitosta kuultuaan Back to Square Onen vuonna 2001. Ketju on hieno: Wessmanin soitosta vaikuttunut kuuntelija tuottaa nykyään itse maailmalle ammattibasisteja!
5. Takavuosien teknologia oli kestävää
Back to Square Onen videolla nähdään kuinka Paleface kantaa toimistosta tietokoneen kuvaputkinäytön ulos ja alkaa hajottaa sitä pesäpallomailalla ja potkimalla. Panssarilasilla varustettu näyttö oli kuitenkin odotettua kestävämpi: pesäpallomaila meni säpäleiksi ja artistin varvas murtui niin että jalka piti paketoida. ”Varvas turposi pahasti, enkä voinut kävellä kunnolla moneen päivään”, Paleface kertaa.
Video onnistui kuitenkin tekemään vaikutuksen muun muassa tuolloin 8-vuotiaaseen Santeri Kauppiseen, joka tunnetaan nykyään paremmin nimellä MD$. Palefacen mukaan huipputuottaja on kertonut saaneensa luvan laittaa hupparin puvun takin alle koulun kevätjuhlaan, koska Palefacellakin oli Back to Square Onen videossa.
6. Levylle kaavailtiin aluksi toista nimeä ja enemmän fiittaajia
Tuntuuko The Pale Ontologist hankalalta albumin nimeltä? Tuskin ainakaan enää projektin alkuperäisen työnimen jälkeen. Levy nimittäin kulki ensin nimellä Paleface Drops The Third World Debt – Mixed Fibres Made In Finland.
Pelkistetymmäksi jäi myös fiittilista. Levyn ainoa vieraileva MC on Father Metro eli Tommy Lindgren, jonka kanssa Paleface on työskennellyt useampaan otteeseen myöhemminkin eri projekteissa. Levyntekoprosessin aikana harkinnassa oli muitakin fiittejä, kuten Giant Robot -yhtyeen Tuomas Toivonen sekä MattiP tai koko Ceebrolistics.
7. Parental Hypocrisy
The Pale Ontologistin kannella tavoiteltiin BMG:n silloisen tuotantopäällikön Asko Kallosen idean pohjalta jazzmuusikko Miles Davisin Tutu-levyn henkeä. Paleface-logo taas on kunnianosoitus itärannikon vanhan koulukunnan rap-duo EPMD:lle. Kansikuvan otti Antton Miettinen, joka kuvasi tuohon aikaan paljon myös Rähinän artisteja.
Palefacen debyyttialbumi oli ensimmäinen englanninkielinen suomirap-albumi, jota markkinoitiin ulkomailla. Samalla levy oli yksi ensimmäisistä kotimaisista rap-julkaisuista jonka kannessa oli tutunnäköinen mustavalkoinen varoitustarra. ”Parental Advisory” oli kuitenkin korvattu tekstillä ”Parental Hypocrisy” Palefacen sivalluksena amerikkalaista varoitustarra-kulttuuria kohtaan.
8. Vinyyleillä otettiin DJ:t huomioon
Pitkän linjan vinyylidiggarina Paleface halusi albuminsa A- ja C-puolet ensimmäiselle levylle ja B- ja D-puolet toiselle. Näin kokonaisuuden soittaminen onnistuu järjestyksessä ilman että levyä täytyy kääntää kesken. Levyjen puolille annettiin myös nimet: A-puoli oli Paid on Friday, B-puoli Welfare, C-puoli Fried on Payday ja D-puoli Farewell.
Tuohon aikaan oli ylipäätään poikkeuksellista, että albumista ja sen kaikista singleistä painettiin vinyyliversiot. Nyt kaikki niistä ovat luonnollisesti olleet jo pitkään loppuunmyytyjä, mutta pitkäsoiton uusintapainoksesta on ollut puhetta. Ehkä sellainen saadaan tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi?
9. Naapurimaahan oli suunnitteilla oma painos
Ruotsin BMG ehdotti aikoinaan Petterille yhteistyötä yhtä lailla BMG:lle sainatun Palefacen kanssa kuultuaan hittiartistinsa halusta muodostaa linkki välille Tukholma-Helsinki. Petter hyppäsi kuitenkin fiittaajaksi Fintelligensin kappaleelle, sillä hän halusi yhdistellä nimenomaan suomea ja ruotsia. Paleface pääsi silti tekemään Jonny Bron tuottamasta The Iconoclast -kappaleesta remixin, jossa fiittasi Petterin Bananrepubliken-labelille sainattu Trippel Ett -kaksikko.
Remixiä kaavailtiin alun perin albumin ruotsalaiselle painokselle, joka jäi kuitenkin tekemättä. Sen peruunnuttua remix julkaistiin Maximize the Prophetista painetun 12″ vinyylin B-puolena. Vuonna 2011 se oli mukana myös Palefacen BMG-diilin päättäneellä kokoelmalla.
10. Jam Master Jay ehti kuulla albumin ennen kuolemaansa
Levynkansiin isoisänsä passia hyödyntänyt Paleface pääsi levyn jälkeen keräämään leimoja omaankin passiinsa. Levynjulkaisun jälkeen artisti kävi muun muassa New Yorkissa, ja loppuvuonna keikkoja oli myös ulkomailla. Esimerkiksi Iso-Britannian Manchesterissa järjestettiin lokakuussa 2001 Totally Board -tapahtuma, jossa oli samaan aikaan Run-D.M.C.
Paleface pääsi tapahtuman yhteydessä haastattelemaan ryhmän jäseniä. Haastattelun päätteeksi artisti heitti pioneereille levynsä, eikä turhaan: vuorokautta myöhemmin Jam Master Jay kertoi toiselle suomalaistoimittajalle kuunnelleensa levyn ja diganneensa siitä. Ikoninen DJ murhattiin ainoastaan vuosi myöhemmin omalla studiollaan New Yorkin Queensissa.
