Levyn kansi saattaa herättää PlayStation-pelaajien keskuudessa nostalgiaa.
Kesällä Blockfesteille saapuva Juice WRLD on julkaissut uuden albuminsa Death Race for Loven. Levy on seuraaja SoundCloudin kautta pinnalle nousseen 20-vuotiaan artistin Goodbye & Good Riddance -esikoisalbumille, jolla hän teki läpimurtonsa viime vuonna.
Tällä hetkellä Nicki Minajin kanssa Euroopan-kiertueella olevan Juicen tuore albumi on reilusti yli tunnin mittainen kokonaisuus. Levy sisältää jo aiempien kuultujen singlelohkaisujen Robbery ja Hear Me Calling ohella kaksikymmentä uutta kappaletta. Mukana kuullaan fiittaajia kuten Young Thug, Brent Faiyaz ja Clever.
Pitkäsoittoa kohtaan on olemassa isot odotukset fanien lisäksi platina-artistin oman tiimin puolesta. Esimerkiksi Interscope Recordsin A&R Aaron “Dash” Sherrod kuvaili sitä Billboardille Juice WRLD:n omaksi Reasonable Doubtiksi tai Life After Deathiksi. Kuten jokainen läksynsä lukenut tietää, viittaa Sherrod puheissaan Jay-Z:n ja The Notorious B.I.G.:n koko genren vaikutusvaltaisimpiin levyihin lukeutuviin klassikkoalbumeihin.
Lunastaako jazz- ja rock-elementtejä yhdistelevä albumi puheet nousemalla edellämainittujen klassikkojen kaltaiseksi merkkipaaluksi, josta puhutaan vielä yli 20 vuotta myöhemmin? Kuuntele Death Race for Love alta ja muodosta oma mielipiteesi.