TikTok näytti jälleen voimansa promo-työkaluna.
Vastikään kolmannen albuminsa julkaisseelta Turistilta kuultiin keskiyöllä uutta musiikkia, kun artisti julkaisi uuden singlen Kiireinen nainen. Kappaleella vierailee myös Ibe ja laatuleima löytyy aina tuottajan kopista saakka, sillä biisin on tuottanut viime aikoina lukuisia hittejä, muun muassa Iben BLONDINA:n loihtinut Salahpolo. Kyseisen trion lyöttäytyessä yhteen on luvassa odottaa hittibiisiä.
Kappale saikin jo TikTokissa suotuisan vastaanoton artistien julkaistessa siitä useita teasereita; yhteenlaskettuna soundi on kerännyt pelkästään artistien omilla käyttäjillä yli miljoona katselua. Samalla saamme siis todistaa sosiaalisen median, etenkin TikTokin voimaa ja nykyaikaisten artistien kykyä markkinoida itse omaa musiikkiaan. Artistit raottivat videoillaan myös kappaleen varman oloista luomisprosessia, jonka alussa Ibe kysyy tuottaja Salahpololta: ”Rööki tehäänks nopee yks hitti?” ja vastaus kuuluu: ”No tehää vaa”.
Itse kappale on myös rakennettu oivaltavasti; totuttua popahtavampaa Turistia, tarttuva kertosäe, nokkelat lyriikat ja tutun varmaa Ibeä. Myös tuotanto tuntuu istuvan kokonaisuuteen saumattomasti. Nyt, kappaleen julkaisupäivänä, perjantaina 29. syyskuuta tuntuisi epätodennäköiseltä, että kappale ei saavuttaisi hyviä listasijoituksia – jääkin nähtäväksi, mitä tuleva viikonloppu tuo tullessaan.