Kotimainen rap on nähnyt useita aikakausia ja seuraavassa muistelen niistä itselleni merkityksellisimpiä.
Hip hop täytti hiljattain jokseenkin virallisesti 50 vuotta. Alun perin New Yorkista ponnistanut kulttuuri pitää sisällään musiikin lisäksi paljon muutakin, mutta suurelle osalle meistä sen keskeisin ilmentymä on rap-musiikki – genre, joka jalkautui Suomeen 40 vuotta sitten, kun General Njassan I’m Young, Beautiful and Natural -kappale levytettiin.
Genrenä rap on kasvanut täällä Suomessa kiistämättä tämän hetken suurimmaksi, mikä näkyy niin listoilla, kuin myös festivaaleilla. Tarkastellessani Suomen virallista single-listaa 21. elokuuta, löytyy viiden kärjestä peräti kolme kappaletta, jotka voidaan sijoittaa rap-genreen.
Toisaalta, rap-musiikki on etenkin nykypäivänä piste, jossa kohtaavat vaikutteet aina rockista elektroniseen. Siinä missä kyseessä oli ennen kapinallinen alakulttuuri, on rap nykyään laajalle levinnyt, mutta myös samalla pirstaloitunut valtavirran suosikki. Tarkastellakseni rap-musiikin kasvua täällä kotimaassa, muistelen omaa matkaani suhteellisen valtavirtaisen räpin kuuntelijana aina 2010-luvun taitteesta tähän päivään ja pohdin, millaisen jäljen itselleni merkitykselliset tekijät ovat jättäneet samalla koko kulttuuriin.
2010-luvun vaihde: ensikosketukset
Omat ensikosketukseni suomalaiseen rap-musiikkiin sijoittuvat 2000-luvulle aikaan, jolloin räppäri ei kuulostanut kaikista realistisimmalta ammatilta, mutta kuitenkin kiehtovalta hahmolta. Kappaleet, kuten Fintelligensin Mikä boogie tai Cheekin Mitä tänne jää alkoivat tulla vastaan musiikkivideoita toistavilla kanavilla. Rap oli siis jo vallannut itselleen tilaa kaupallisilta alustoilta. Satunnaisia keikkoja saattoi tulla vastaan pienemmälläkin paikkakunnalla, ja ikuisesti mieleen jää ensimmäinen rap-keikkakokemukseni, kun Cheek esiintyi mikkeliläisen ammattikoulun salissa luultavasti vuoden 2009 paikkeilla. Kokemus tuntuu absurdilta, jos kääntää katseen edes muutaman vuoden eteenpäin tapahtuneesta. Nykyään jo eläköitynyt artisti jäi historian kirjoihin legendana, jonka sana on yhteisölle edelleen painava.
JVG ja räppärin roolin laajeneminen
Cheekin jälkeen seuraava itselleni merkittävä tekijä oli kaksikko, jonka todennäköisesti tietää jo koko kansa. JVG:n läpimurto oli nopea ja se tuntuu todistaneen internetin voiman, mutta samalla myös räppärin identeetin laajentumisen aiempaa lokeroa laajemmaksi. Musiikkivideot ottivat tuulta alleen niin YouTubessa, kuin myös televisiossa ja merkittävä tekijä menestykseen oli kiistämättä myös urheilun yhdistäminen räppiin. Mikä olikaan nuorelle urheilijalle parempaa, kuin rakkaiden harrastusten ja suosikkimusiikin välinen kädenpuristus; tästä keskeisimpänä esimerkkinä voidaan pitää Leijonien kultajuhlia, joiden lavalla JVG nähtiin. Urheilu yhdisti tuona hetkenä koko kansaa, joten niin teki myös musiikki; baana tuntui olevan kaksikolle auki ja loppu on historiaa. Sittemmin heidän tuotantonsa tuntuu löytäneen koko Suomen ja kaksikko täyttikin Olympiastadionin hiljattain.
Cheek tuntuu olleen merkittävin tekijä, jonka myötä räppäristä on kasvanut samaistuttava hahmo yhä useammalle riippumatta niinkään ulkoisista tekijöistä. JVG puolestaan tuntui tuovan räpin sopivan arkipäiväisten ja suomalaisten teemojen äärelle. Molempien suosiota myös rap-kuplan ulkopuolella todistaa muun muassa osallistuminen Vain Elämää -ohjelmaan. Myös popimman tuotannon vaikutus on ollut suuri ja lauletun kertosäkeen biisit ovat usein olleet hiteistä suurimpia.
Gasellit
2010-luvun loppupuolella läpimurtoaan alkoivat saavuttaa myös Gasellit ja nykypäivänä yhtye kuuluukin festarilavojen vakiokasvoihin ja musiikki on löytänyt tiensä korville, jotka tuskin olisivat kuunnelleet rap-musiikkia vielä kymmenen vuotta sitten. Yhtyeen tie tähtiin ei ollut kaikista nopein tai suorin, mutta nykypäivänä nelikko tuntuu pitävän juuri tiettyä, omaa paikkaansa kotimaan kentällä. Tyypillisimmin Gasellien musiikki yhdistää perinteisiä rap-elementtejä meneviin kertosäkeisiin ja etenkin samaistuttavuus aiheiden tasolla on se, mikä kantaa. Itse elin tuolloin aikaa, jolloin lukioikäisenä aloin kenties löytää musiikista aiempaa syvempiä merkityksiä, joita Gasellit toivat korville helposti samaistuttavassa muodossa. Yhtye tuntuu tarjoavan kuin portin rap-musiikin kentälle sopivalla pop-höystöllä.
Uusi trap-aalto
Samoille ajoille sijoittuu myös suoranaisen ilmiön alku. Usein mainittu, niin sanottu uuden aallon trap-vaikutteinen musiikki alkoi nostaa päätään Suomessa. Nostaakseni yksittäisiä biisejä ja tekijöitä, lienee hyvä mainita muun muassa Cledoksen debyyttisingle Töis ja Iben ja Kuben Eurovisioit. Kotimaiseen rap-musiikkiin alkoi aueta kuin uusi ulottuvuus; sanat eivät välttämättä olleet enää niin keskiössä ja sääntöjä luotiin uusiksi. Etenkin Cledoksen debyytin suosio osoitti sen, että uudelle on tilaa.
Omalla kohdallani juuri kyseisen sukupolven artistien nousu mullisti musiikin kuuntelun ja vei täysin mukanaan. Etenkin Iben musiikki puhutteli jollain aivan uudella tavalla tarjoten oivaltavia sanoituksia totuttua modernimmalla ulosannilla. Tarinoita alettiin kertoa monin eri tavoin ja etenkin omalaatuinen flow ja soundi olivat jotain, joka saattoi erottaa artistin muista.
Sittemmin on tapahtunut paljon; kyseiset ja lukemattomat muut artistit ovat nousseet tietyn yhteisön suosikeista kotimaisen musiikin huipulle ja huomio näkyy aina valtamediassa saakka. Hittibiisejä tulee entistä useammin ja kulta- tai jopa platinarajan ylittäneitä singlejä löytyy lukemattomasti. Musiikin lisäksi myös artistin imago ja kyky löytää juuri kyseisen ajan trendit näyttelevät omaa osaansa. Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi; onko kotimainen rap-musiikki saavuttanut jonkinlaisen lakipisteensä?
Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin ylpeys ja kiitollisuus kulttuurin valovoimaisuudesta ja mahdollisuudesta olla osana yhteisöä, joka on vuosien mittaan näyttänyt voimansa toden teolla. Tasan kuukauden päästä 23. syyskuuta onkin mahdollisuus juhlia suomalaista rap-musiikkia Helsingin Kaivohuoneella järjestettävillä Suomirapin syntymäpäivillä.
