Artisti työstää tällä hetkellä ensimmäistä isompaa kokonaisuutta.
Lahtelaislähtöinen pop-R&B-artisti Alina Burnet julkaisi vuonna 2021 Hussan tuottaman debyyttisinglensä Luottamus ongelmii, joka esitteli laulajan tyyliä soundillisesti ja herätti samalla musiikkimaailman mielenkiinnon äänellään.
Myöhemmin samana vuonna artisti julkaisi vielä biisit Filmi ja Uus biisi. Nyt laulaja on työstänyt uutta materiaalia rauhassa yhdessä A&R:nsä Santeri “MD$” Kauppisen sekä useiden Fountain Productions -tuotantotalon tekijöiden kanssa.
Uusin kappale kulkee nimellä Kylmä, jossa kuullaan mukana Suomen kuunnelluimpiin naisartisteihin lukeutuva Etta. Kappale on laulajan ensimmäinen julkaisu, jossa on mukana myös toinen artisti.
Duon biisi kertoo parisuhteen viimeisistä hetkistä, kun empatia toista kohtaan on loppunut. Tuottajana kappaleella on toiminut Fractious Frank.
– Mulla alkaa uus aikakausi mun musan kanssa, ja oon tosi iloinen et sain upeen Etan messiin tähän biisiin. Mun musa on edelleen vahvasti r’n’b:ta ja modernia poppia. On ollut siistii tehä uuden tiimin kanssa ja ollaan saatu kirkastettua sitä mitä mä oon artistina. Tuutte kuulemaan lisää pian, nyt perjantaina Kylmä avaa tän uuden aikakauden, Burnet kertoo.
Hiljattain Epic Records Finlandille sainattu laulaja suunnittelee työn alla olevan EP:n julkaisua myöhemmälle syksylle.