Miro Heiskasen laukaus mursi NHL-tähden kallon – nyt hän kertoo, mitä todella tapahtui

Miro Heiskasen laukaus mursi Brock Faberin kallon.
Brock Faber saisi jo pelata, mutta haluaa välttää hätäilyä.
Jenn G / Wikimedia Commons

Miro Heiskasen laukaus aiheutti kallonmurtuman Minnesota Wildin Brock Faberille; yhdysvaltalainen puhui tapahtuneesta nyt ensimmäistä kertaa.

Kun Dallas Stars ja Minnesota Wild kohtasivat toisensa NHL:n harjoituskauden lopulla, nähtiin ottelussa kammottava vahinko.

Starsin Miro Heiskanen lähti heittämään hyökkäyspään siniviivan tuntumasta kiekkoa kohti Wild-maalia. Se osui matkalla pelaajan mailaan, muutti siitä suuntaa ja päätyi lopulta Wild-peluri Brock Faberin päähän sillä seurauksella, että hänen kallonsa murtui.

Moni pelkäsi leikkaushoitoon tapahtuneen seurauksena joutuneen Faberin pelaajauran olevan jopa ohitse, mutta näiltä osin tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, sillä hän on saanut jo luvan aloittaa harjoittelun.

Nyt 24-vuotias Wild-puolustaja on kommentoinut tapahtunutta ensimmäistä kertaa.

– Kun se osuma tapahtui, se ei rehellisyyden nimissä edes tuntunut kovinkaan pahalta, Faber kommentoi The Athleticin haastattelussa.

Koska laukaus muutti matkalla suuntaan, sen voimakkuus heikkeni merkittävästi, eikä kyseessä ylipäätään ollut mikään kova laukaus. Sen takia Faberilla ei käynyt edes mielessä, että jotain vakavaa oli tapahtunut ja hän jatkoi pelaamista normaalisti.

– Taisin olla väärässä, Faber kommentoi edellä mainittuun liittyen.

Brock Faber yllättyi vamman vakavuudesta

Vaikka Miro Heiskasen laukaus mursi hänen kallonsa, Brock Faberille toipuminen on ollut yllättävän helppoa, joskin turhauttavaa.

– Vain pari päivää leikkauksen jälkeen, tunsin oloni täysin normaaliksi. Ja se oli ehkä se vaikein käsiteltävä asia, koska vartaloni tuntui normaalilta, pääni tuntui normaalilta, mutta en vain saanut tehdä yhtään mitään.

Vaikka pelihalut ovat kovat, ei Faber aio ottaa minkäänlaisia riskejä paluunsa kanssa, saati sitten kiirehtiä takaisin kaukaloon.

– Jäälle palaaminen tuntuu uskomattoman hyvältä… Tiesin, että saatan olla poissa pitkän aikaa, mutta kaikki tarkastukset ja tapaamiset lääkärien kanssa olivat alusta asti todella positiivisia, joten olen takaisin kaukalossa.

Faber on saanut lääkäreiltä jo luvan pelata, mutta hän ei koe olevansa vielä fyysisesti valmis takaisin kaukaloon.

– Tulen ottamaan oman aikani tämän kanssa – ehkä pidemmän aikaa kuin olisin ottanut nuorempana – ihan vain siksi, millainen vamma oli kyseessä. Viimeisin asia, mitä haluan tapahtuvan, olisi paluu liian aikaisin ja sitten tulisi jokin uusi ongelma.

Faberin on myös helppo ottaa ylimääräistä aikaa ennen paluutaan, koska Minnesota Wild pelaa tällä hetkellä erinomaisesti ja majailee NHL:n läntisessä konferenssissa piikkipaikalla.

– Se saa itse asiassa oloni tuntumaan todella hyväksi, etteivät he tarvitse minua tällä hetkellä. He suorastaan lentävät, he voittavat otteluita ja pelaavat erinomaista jääkiekkoa.

Artikkelissa käytetyn kuvan lisenssitiedot löydät täältä. Kuvaa rajattu pystysuunnassa.

Lue myös: CAS puolustaa kohupäätöstään – katseet kohdistuvat Kansainväliseen jääkiekkoliittoon

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *