Minnesota Wild teki NHL-historiaa, kun se ylsi 1 000 voitetun ottelun rajapyykkiin nopeammin kuin yksikään muu joukkue maailman kovimman kiekkoliigan historiassa.
NHL:n läntisen konferenssin piikkipaikalla keikkuvat Minnesota Wild on pelannut kuluvalla kaudella toistaiseksi 18 ottelua, voittanut niistä 12 ja kerännyt kasaan kaiken kaikkiaan 27 pistettä.
Ainoastaan itäisessä konferenssissa pelaava hallitseva Stanley Cup -voittaja Carolina Hurricanes on aloittanut kautensa vauhdikkaammin, sillä hurrikaanipaidoilla on kasassa 18 ottelusta 28 pistettä.
Wildin viimeisin voitto tuli viime yön NHL-kierroksella, kun joukkue kaatoi kotiluolassaan San Jose Sharksin 4-1-lukemin.
Samalla Minnesota Wild teki NHL-historiaa.
Kyseessä oli seuran historian 1 000. voitto NHL:ssä ja se ylsi tähän saavutukseen nopeammin kuin yksikään seura NHL:n historiassa.
Tähän saavutukseen yltäminen vaati 1 995 ottelun pelaamista.
Aiempi NHL-ennätys oli Philadelphia Flyersin, pennsylvanialaisseuran napattua aikanaan 1 000. voittonsa 2018 ottelussa.
Wildilla oli kuitenkin melkoinen etulyöntiasema, sillä se liittyi NHL:ään kaudeksi 2000-01 ja jo kaudesta 2005-06 lähtien NHL-ottelu ei voinut päättyä tasapeliin. Näin ollen Wild on pelannut vain 55 tasapeliä, kun taas Flyersilla niitä on yli 300.
Mitkä ovat NHL:n kautta aikain pisteprosentit seuroittain?
Stanley Cup -voitot ovat tietenkin se konkreettisin mittari kertomaan kunkin NHL-seuran menestyksestä, mutta myös pisteprosentti kertoo joukkueen menestyksestä, nimenomaan runkosarjan osalta.
Tämän jälkeen tulisi voittoprosentti, mutta Klangi valitsi pisteprosentin – miksi ihmeessä?
Puhtaasti siksi, että NHL:n tasapelisysteemi on ollut eri aikakausilla eri.
Jos siis käytettäisiin voittoprosenttia, tällöin asia voitaisiin tiivistää näin: mitä vanhempi seura, sitä enemmän se kärsii.
Edellä mainittu perustuu siihen, että ennen tasapelien voittamista valtaosa jatkoajalle venyneistä otteluista päättyi tasan.
Näin oli etenkin vuosina 1983-1999, sillä tuona aikana jatkoajalla hävinnyt joukkue ei saanut pistettäkään.
Niinpä Klangi päätti käydä läpi, mikä on kunkin nykyisen NHL-seuran pisteprosentti:
- Vegas Golden Knights (62,72%)
- Montreal Canadiens (58,07%)
- Utah Mammoth (57,10%)
- Boston Bruins (56,83%)
- Philadelphia Flyers (56,61%)
- Minnesota Wild (56,59%)
- Nashville Predators (55,35%)
- Colorado Avalanche (54,48%)
- Calgary Flames (53,73%)
- Washington Capitals (53,72%)
- St. Louis Blues (53,67%)
- Edmonton Oilers (53,29%)
- Buffalo Sabres (53,11%)
- Detroit Red Wings (53,06%)
- Dallas Stars (52,88%)
- Tampa Bay Lightning (52,84%)
- Florida Panthers (52,35%)
- Pittsburgh Penguins (52,34%)
- Anaheim Ducks (52,23%)
- Toronto Maple Leafs (51,91%)
- New York Rangers (51,80%)
- New York Islanders (51,61%)
- Ottawa Senators (51,11%)
- San Jose Sharks (51,09%)
- Carolina Hurricanes (51,08%)
- Los Angeles Kings (50,11%)
- Chicago Blackhawks (49,61%)
- New Jersey Devils (49,53%)
- Vancouver Canucks (49,02%)
- Columbus Blue Jackets (48,90%)
- Winnipeg Jets (48,84%)
- Seattle Kraken (48,82%)
Mikäli joku ihmettelee, miten Utah Mammoth on noin korkealla, lasketaan se täysin uudeksi NHL-seuraksi. Näin ollen se ei kanna mukanaan Arizona Coyotesin, Phoenix Coyotesin ja alkuperäisen Winnipeg Jetsin rekordia.
Ja, mitä tulee alkuperäiseen Winnipeg Jetsin, NHL päätti vuonna 2024, että sen historia siirretään osaksi nykyisen Jetsin historiaa; aiemmin se kuului siis Arizona Coyotesille.
Edellä olevassa taulukossa on myös muita seuroja, jotka on tunnettu eri nimillä. Kaikkien näiden muiden seurojen kohdalla laskuissa on myös historia eli esimerkiksi Colorado Avalanchen rekordiin lasketaan myös Quebec Nordiquesin historia.
Minnesota Wild teki NHL-historiaa, mutta miten pitkään se saa pitää titteliä hallussaan?
Kuten lyhyellä matematiikalla voi nopeasti laskea, Minnesota Wildin voittoprosentti läpi sen seurahistorian on 50,10.
Yhtäaikaisesti mukaan NHL:ään liittynyt Columbus Blue Jackets on pelannut tähän mennessä 1 993 ottelua, mutta se on voittanut niistä vain 854, joten uhkaajaksi siitä ei ole.
Seuraavaksi katseet kiinnittyvätkin NHL:n uusimpiin tulokkaisiin.
Vegas Golden Knights on pelannut toistaiseksi 719 ottelua ja sen voittoproentti on 57,3, joten nevadalaisryhmä tulee tosissaan haastamaan Wildin tekemän ennätyksen, mikäli meno jatkuu vähääkään nähdyn kaltaisena.
Seattle Kraken on pelannut toistaiseksi 425 ottelua, voittoprosentilla 43,53, joten se on kaukana Wildista. Utah Mammoth lasketaan myös uudeksi seuraksi, vaikka se onkin Arizona Coyotesin peruja, ja sen voittoprosentti 181 pelatusta ottelusta on toistaiseksi 50,28.
Minnesota Wild teki NHL-historiaa ja tässä kohtaa voidaan todeta, että se tulee pitämään ennätystä nimissään pitkään.
Lähin haastaja eli Golden Knights tulee tarvitsemaan nykytahdillaan 1 745 ottelua yltääkseen 1 000. voittoonsa. Toisin sanoen, joukkueen tulisi nykyisen kanssa identtisellä tahdilla pelata yli 12 NHL-kautta, NHL:n nykyisillä ottelumäärillä, rikkoakseen tuon ennätyksen.
Artikkelissa käytetyn kuvan lisenssitiedot löydät täältä. Kuvaa rajattu pystysuunnassa.
Lue myös: Miro Heiskasen laukaus mursi NHL-tähden kallon – nyt hän kertoo, mitä todella tapahtui