Valtasuhteen tasapainottamiseksi ei kuitenkaan riitä, että muut kuin miehet ”step-uppaavat räppigeimiään”.
Tuntuu hassulta, että keskustelu suomenkielisten rap-lyriikoiden ympärillä käydään kerrasta toiseen samoista aiheista, samojen toimijoiden aloitteesta. Genren puhetapa ei tunnu kritiikistä huolimatta muuttuvan, ja en ainakaan itse ole juuri törmännyt striimatuimpien rap-artistien terveeseen itsereflektioon aiheen tiimoilta. Reaktiot kritiikkiin näyttäisivät olevan pikemminkin päinvastaisia: kaikkien kammoksuma cancelointi tulee itsepintaisesti torjua provoamalla samoilla sanoituksilla, joista keskustelu alkujaan eteenpäin nytkähtääkin.
Puhun tässä kirjoituksessa misogyniasta ja esineellistämisestä. Mielestäni ei ehkä ole kiinnostavaa väitellä, lasketaanko rap-lyriikat vapaan taiteen piiriin kuuluvaksi ilmaisunvapaudeksi tai mitä toisaalta voidaan pitää kohautukseen tähtäävänä fiktiivisenä tarinana. Mielenkiintoista se ei ole siksi, että väittely käydään aina subjektiivisista näkökulmista: Tekijä voi määrittää sanoituksen olevan taidetta, jos se on sitä hänelle itselleen. Tällöin kuulijan tulisi ikään kuin hyväksyä artistin taiteellinen tarkoitusperä ja samalla verhota oma kokemuksensa. Olkoot lyriikat siis taidetta, mutta miksi niillä pyritään tahallisesti loukkaamaan tai miksei loukkaantumisen kokemusta haluta ottaa tosissaan?
Vallan käsite on keskustelussa keskeisessä asemassa paristakin syystä. Ensinnäkin artistilla on valtaa kuulijaansa nähden. Artistilla (muun tuotantokoneiston lisäksi) on valtansa turvin oikeus määritellä, mistä asioista genren sisällä puhutaan ja mitä normalisoidaan osaksi sen puhetapaa. Kuulija on tässä tapauksessa passiivinen vastaanottaja ja kykenemätön vaikuttamaan jo julkaistuun kappaleeseen.
Toisekseen lyriikat todentavat valtaa, jota miehillä on aina ollut ei-miehiin nähden. Miesvaltainen genre tuottaa tekstejä miehen näkökulmasta (joka on muuten varsin heteronormatiivinen ja jopa homofobinen viimeaikaisten yhteistyökuvioiden peruuntumisesta päätellen). Valtasuhteen tasapainottamiseksi ei kuitenkaan riitä, että muut kuin miehet ”step-uppaavat räppigeimiään” saadakseen äänensä kuuluviin tunkkaisten teemojen vastapainoksi. Myös valtaa hengittävän artistin tulee tarkastella lyriikoidensa tarkoitusperiä ja niiden mahdollisia vaikutuksia kuulijoihinsa.
Miksi miehisen näkökulman tulisi välineellistää muita oman vallan tai statuksen pönkittämiseksi? Alistavia sanoituksia voidaan mielestäni tulkita ja edelleen kritisoida kahdesta suunnasta. Mikäli lyriikat ovat artistien omasta kokemusmaailmasta poikkeavia kohautukseen pyrkiviä satuja, voidaan kyseenalaistaa motivaatio sellaisten kirjoittamiseen: miksi luoda fiktiota, jonka teemat näyttäisivät satuttavan merkittävää osaa mahdollisista kuulijoista? Mikäli lyyrisen taiteen tekeminen taas ammentaa kirjoittajan omasta kokemusmaailmasta, mielestäni ongelma on syvempi: Miksi tekijät kokevat, että heillä on ensinnäkin tarve tai toiseksi oikeus puhua naisista esineellistävästi? Mikä miehenä olemisen kahle siihen pakottaa ja miten sitä voitaisiin koittaa purkaa?
Mielestäni kaikki perustelut esineellistävien lyriikoiden hyväksymisestä ”pelkkänä taiteena” ontuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun kuulijat – esimerkiksi naiset, jotka kokevat lyriikat ahdistaviksi tai vähätteleviksi – toivovat muutosta puhetapoihin. Monet lyriikoista liikkeelle lähteneet keskustelut ovat saaneet elinvoimansa kuulijoiden kokemasta ahdistuksesta, eivätkä niinkään kirjoittajien reflektiosta. Eikö nyt olisi jo reilua ja rehtiä todeta, että on aika kokeilla uusia näkökulmia omiin teksteihin?
Näen esineellistävissä lyriikoissa ja niistä heränneessä keskustelussa täysin samoja lainalaisuuksia kuin missä tahansa muissa, esimerkiksi etnisyyteen tai uskontoon liittyvissä syrjinnän muodoissa. Valta-asemaa väärinkäytetään, kunnes vähemmistön aloitteesta ajattelu- ja toimintatapoja päivitetään vastaamaan “tätä päivää”. Välillä voisi olla tuoretta, että aloite tulisi valtaapitäviltä artisteilta.
PS. Tekstin kirjoittamisen jälkeen huomasin, että samasta aiheesta näyttävän kannanoton teki kollektiivi Bämä. Joko taas keskustellaan?
Jaakko Vintturi
opiskelija
Lukijan mielipiteet ovat Klangin lukijoiden kirjoittamia tekstejä, jotka menevät Klangin toimituksen suodattimen läpi. Voit jättää mielipidekirjoituksen Mielipide-osiossa sijaitsevan Kirjoita mielipide -napin kautta.
