Gang Starr
One of the Best Yet
Gang Starr Enterprises LLC
Historiaa ei tehdä, vaan se tapahtuu, yleensä onnekkaiden sattumien johdosta. 90-luvun alussa New Yorkissa sattuivat työskentelemään yhtä aikaa Bostonista ponnistava Keith Elam (MC Guru), Chris Martin (DJ Premier) Texasista, ja ääniteknikko Eddie Sancho. Kaikissa Gang Starrin klassikoissa äänityspaikkana on toiminut Manhattanin D&D Studios ja studioteknikkona Sancho.
Ei liene pahasti liioiteltua väittää, että Gang Starr, eli Guru ja DJ Premier, veivät Rakimilta ja Eric B:ltä perityn MC-DJ -duoformaatin huippuunsa 90-luvun kultakauden saundin kehyksissä. Kaksikon albumit Daily Operation (1992) ja Hard to Earn (1993) ovat itärannikon pölyisen, samplepohjaisen äänimaailman kulmakiviä. Vielä vuoden 1998 comeback-levy Moment of Truth sisältyy monen räppipään kaanoniin.
Guru menehtyi syöpäsairauteen 2010. Tätä ennen Gang Starr oli ehtinyt hajota ilmeisesti rahariitoihin – vaikka B.I. vs Friendship -biisissä Moment of Truth -albumilta oli juuri vannotettu, ettei bisnes tule ystävyyden väliin. Premierin viime aikoina levittämän narratiivin mukaan Gurun pään oli sekoittanut Solar-niminen pyrkyri, joka yritti saada hallintaansa koko Elamin postuumiksi jääneen materiaalin. Mitä todella tapahtui, vaikea sanoa. Joka tapauksessa Premier sai ilmeisesti oikeustaistelun kautta haltuunsa tuotteliaana tunnetun Gurun myöhäisvaiheen moniraidat. Näistä äänityksistä irrotetuista vokaaliosuuksista Martin lähti kokoamaan viimeiseksi jäävää Gang Starr -albumia One of the Best Yet.
Albumin kaksitoista varsinaista biisiä ovat kompakteja – ilman introa ja kavereiden mölinöistä koostuvia täyteraitoja mittaa on vain puolisen tuntia. Syynä on tietenkin (käyttökelpoisen) vokaalimateriaalin niukkuus. Gurun säkeistöt ja kertosäkeet ovat peräisin demoista ja luonnoksista. Biisejä täydentää vakuuttava vierailijakattaus sekä tietenkin Premierille luonteenomaiset scratchit, joissa sahaussaundiltaan erinomaisia vokaalipätkiä pudotellaan suhteellisen yksinkertaisilla mutta ehdottoman toimivilla rytmityksillä.
Ensimmäisenä maistiaisena julkaistu singlebiisi Family and Loyalty (feat. J. Cole) edustaa levyn huippukohtia. Kaunis ja hyvin groovaava pianolooppi yhdistettynä jousiin vie biisiä eteenpäin soljuvasti. Gurun kertosäevokaalit toimivat tähän taustaan erinomaisesti. J. Colen säkeistökin menee ikään kuin instrumentaalin ei-niin-välttämättömänä lisänä. Gurun verset loistavat tässä, vaikka niistä onkin kuulevinaan editoinnin jäljet.
Saundi on se tekijä, jonka varaan Gang Starrin 90-luvun legenda rakentuu. Gurun lyriikat ja yksinkertainen pudotus toimivat täydellisesti Preemon biitteihin, jotka Sancho laittoi knockkaamaan ja släppäämään ja bängäämään, mitä sanaa sitten halutaankin käyttää. Family and Loyalty pääsee lähimmäksi tätä 90-luvun viitearvoa. Levyllä tulee kuitenkin vastaan myös hetkiä, jolloin historian hiilikopiointi epäonnistuu, välillä jopa surkeasti.
So Many Rappers -raidalta löytyy Gurun hienoimpia vokaalisuorituksia, mutta käsittämätön tuotanto muuttaa koko homman farssiksi. Hirvittävä rumpuohjelmointi ja -saundit – peruskirjastobasari ja järkyttävästi efektoidun kaiun läpi ajetut virvelit – vievät huomion lyriikoista lähinnä skip-nappulaan. Kertosäkeen syntikka ei ole vain itsessään karmiva, se myös riitelee vokaalien kanssa ikävällä tavalla.
Talib Kweli vaikuttaa paperilla osuvalta vierailijavalinnalta, mutta Business or Art -biisissä konseptin heikkous ja luvattoman kehno tuotanto saavat ilmeisesti Black Star -tähdenkin vetämään innottoman standardiversen, jossa viljellään latteuksia käytetyin sanankääntein. Myöskin pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden Billy Danzen ja Lil’ Famen (M.O.P.) sinänsä mukiinmenevä kontribuutio kärsii väsähtäneen kuuloisesta biitistä, joka ei vain saa päätä nyökkäämään.
Family and Loyalty ei kuitenkaan jää levyn ainoaksi huippukohdaksi. Internetissä on ihmetelty A Tribe Called Quest -päämies Q-Tipin esiintymistä vain ”hook-manina” Hit Man -kappaleessa. The Abstractin vetämät Griselda-henkiset ammuskelu-scatit toimivat erinomaisesti, ja kokonaisuus on miellyttävän johdonmukainen. What’s Real julistaa moneen kertaan toistettua real shit -doktriinia. Chopit biitissä vievät viboja hyvällä tavalla Gang Starrin parhaisiin aikoihin, varsinkin kun kertosäkeessä laineja pudottavat Lil’ Dap ja Melachi the Nutcracker eli Gang Starr Foundationin Group Home. Royce Da 5’9″ varastaa shown ja osoittaa samalla, mitä rutiini merkitsee räppärille. Gurun tuhkat miksauspöydällä mainittu. Jeru the Damajan esitys From a Distance -raidalla ei aivan täytä niitä saappaita, joita Dirty Rotten Scoundrel rokkasi pyyhkiessään jopa Gurulla pöytää vuoden 1993 Speak Ya Clout -biisissä.
Kun kaikki mahdollinen on soitettu, runoiltu ja laulettu, saundi nousee musiikissa ratkaisevaksi tekijäksi. Gang Starrin kohdalla juuri saundi oli se kynttilä muutenkin herkullisen kakun päällä. Vaikka haikailu ”sen hyvän varhaisvaiheen” perään onkin yleisesti kielletty musiikkia arvostellessa, One of the Best Yet asemoi itsensä siinä määrin tietyn tradition päätepisteeksi, että vertailua aiempaan kultakauteen ei voi eikä tule välttää. Kootessaan tämän albumin DJ Premier on tehnyt valtavan työn, ei pelkästään teknisellä vaan varmasti myös henkilökohtaisella ja juridisella tasolla. Tuloksena on arvokas teos itärannikon hiphopin yhdessä sukulinjassa, mutta historiallisen sattuman tarjoamaa maagista tilaisuutta ei voi luoda uudestaan pelkän kovan työn ja tarmon varassa.
