Evelinan neljäs albumi on artistin emotionaalisesti syvin ja aidoin tuotos, jota kuitenkin vaivaa liiallinen tyylillinen pirstonaisuus.
Evelina nousi suomalaiselle pop-taivaalle vuoden 2016 albumillaan 24K. Kyseinen albumi edusti vielä tyypillistä suomipoppia, jossa kuuluvat balkan-vaikutteet, dembow-rytmit ja ajalle ominaiset EDM-dropit. Sama jatkui vielä vuoden 2019 SOS-albumilla, mutta mukana oli jo hieman enemmän nyansseja. Evelinan matka on ollut mielenkiintoinen, ja sen varrella mukaan on tullut entistä enemmän lattarivaikutteita ja Camilla Cabellon kaltaisilta artisteilta lainaamista.
Vuonna 2020 julkaistu kolmosalbumi käänsi suuntaa kohti soulia, R&B -musiikkia sekä Demi Lovatomaista nu-discoa ripauksella ysäripoppia. Kyseinen albumi on tähän asti Evelinan vahvin tuotos, jolla laulajan persoona tuntuu välittyvän selkeimmin ja aidommin kuin aikaisemmin.
Hetki sitten julkaistu neljäs albumi Pehmee jatkaa samoista lähtökohdista, mutta kappaleissa on enemmän radioystävällisyyttä ja hittihakuisuutta. Mukana on jonkin verran edelliseltä albumilta tuttuja ysärisoundeja ja neo soulia, Demi Lovatomaista radiofunkkia sekä myös niitä latin pop -rytmejä ja kitaroita.
Avausraita Diana lähtee käyntiin iskevällä bassolla ja hip hop -biitillä, ja myöhemmin mukaan tulevat 90-luvun pop-soundit sekä ripaus myös kahdenkymmenen vuoden takaista suomipoppia. Vastinparina avausraidalle on kappale Mitä me ootetaan?, jossa on samaan tapaan pääroolissa synkopoitu ja haamunuotteja vilisevä bassolinja hillityllä rumpuraidalla sekä hyvin istuvalla huiluosuudella. Sydän sulaa on kappale, jonka kertosäe voisi olla yhtä hyvin jollakin eurodance-kappaleella, ja olisikin mielenkiintoista kuunnella moinen remix.
Levyä vaivaa hieman sen tyylillinen pirstaleisuus. Välillä bailataan milleniaalinostalgian tahtiin, kun taas kappaleet kuten sä <3 mä ja Ikinä koskaan pärähtävät käyntiin kuin ohimenevästä autosta, jossa soi vielä vuoden 2013 radio. Vaikka chilli Rovio onkin nätti kappale ripauksella Aaliyahin ja Erykah Badun rentoa ja sielukasta otetta, ei se oikein tunnu istuvan kokonaisuuteen. Samaan tapaan kappale Faija erottuu kokonaisuudesta liikaa yhtäkkisillä trap-vaikutteillaan ja aggressiivisella 808-bassollaan.
Näiden kappaleiden seassa on vielä kolmantena suuntauksena melankolisia EDM-pop-kappaleita, joita saattoi kuulla soivan jokaisessa marketissa vuosina 2014 ja 2015. Mutta jostain syystä juuri nämä kappaleet ovat joitakin levyn vahvimpia. Esimerkiksi Ei paineita on kaikessa yksinkertaisuudessaan toimiva kappale hyvällä koukulla, ja Senyan fiittaus kappaleella istuu siihen hyvin. Levyn toinen fiittaus löytyy myös sen toiselta vahvalta laskuhumala-tanssiraidalta Me ei kuuluta toisillemme. Evelinan tulkinta kappaleella on erittäin koskettavaa, ja Anin osuus kappaleella lisää siihen entistä enemmän pehmeyttä.
Tähän jatkumoon istuu vielä päätöskappale Joka päivä, joka jättää kuulijan ristiriitaisiin tunteisiin. Kappaleen sanat ovat kauniit ja kontrasti melankolisen sävel-sointukulun kanssa toimii, mutta kappale olisi vaatinut vielä suuremman crescendon ja kunnolla iskevän viimeisen kertosäkeen repiäkseen sydänjuuria vielä kovemmin, mutta sen sijaan kappale hiipuukin liian nopeasti loppuunsa paljaan urkusoundin myötä.
Levyltä kuulee, että Evelina on tullut pitkälle artistina. Minusta tuntuu siltä, että tällä albumilla Evelina on kunnolla ensimmäistä kertaa kertoja ja kokija. Sanoituspuoleltaan levy onkin erittäin vahva kokonaisuus, ja sillä tuntuu olevan eräänlainen kasvun kaari. Tietynlainen lempeys ja noh, pehmeys, välittyvät säkeistä, laulutyylistä ja myös tuotannon puolesta.
Arvostan sitä, että albumi ei ole turboahdettu, ja että sillä on myös dynamiikkaa. Toisinaan siitä kuulee myös sen, että selvästi edellinen albumi ei onnistunut poikimaan odotettuja suurhittejä ja jäi koronavuoden varjoon, joten uudella albumilla on otettu asioita myös hieman varovaisemmin. Albumilta jää kuitenkin itselläni monta kappaletta tehokuunteluun, mikä on aina hyvä merkki. Vaikka pidänkin tyylillistä sekavuutta albumin heikkona puolena, arvostan sen emotionaalista rehellisyyttä ja aitoutta, joka välittyy Evelinasta selvemmin kuin koskaan.
