Taito Kawata, Miika Särmäkari
JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii
SF Film Finland Oy
Vuosi oli 2010, kun Jaren ja VilleGallen ensimmäisen Koutsi Hoitaa -sinkun musavideo iskettiin internetin syövereihin YouTubeen. Siinä vaiheessa muistan katsoneeni pikselimäistä videota, joka siihen aikaan oli tietenkin erittäin korkealaatuista katsottavaa. Samalla muistan myös ihmetelleeni parikymppisenä vanhan liiton räppifanina, että kuka tämmöistä ”musiikkia” kehtaa julkaista ja minkä takia tätä haipataan.
Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun Epoo-single yhdessä Heikki Kuulan kanssa lyötiin pöydälle, ja siinä kuunnellessa uusinta stygeä leukani loksahtivat paikoiltaan. Uudesta kappaleesta syntyi aivan uudenlainen korvamato, jolle sytyn vielä tänäkin päivänä. Mikäli itsehillintä olisi aikoinaan pettänyt, niin todennäköisesti mörkö olisi myös löytänyt tällöin tiensä samalla rupeamalla ylähyllylle, vaikka nuuska ja lätkä eivät olekaan oma kuppi teetä. Toisin kuitenkin kävi: kyseisen kappaleen kuultuani aloitin silloisen Jaren & VilleGallen kuuntelun eli nykyään paremmin tunnetun JVG:n. Nyt oli ilo nähdä suositusta aisaparista myös dokkarileffa.
Kymmenen vuoden ajalta kuvatusta videomateriaalista pääsin kuin pääsin lähestulkoon näihin samoihin tunnelmiin, kuin mitä olin yhtyeen alkutaipaleella fiilistellyt. Kylmät väreet vallitsivat satunnaisesti pätkää katsoessa samalla, kun vuosia käytiin läpi ja nostalginen lähestulkoon hollywoodmainen tunnelma valtasi leffateatterin salin.
Elokuvassa edettiin sopivissa määrin kronologisessa järjestyksessä ja selitettiin, mitä milloinkin oli tapahtunut ja puuttuvat aukot historian kirjoissa saivat tarvittavia tiedonjyväsiä. Alkumetreistä lähtien kuuntelijana olin tästä pätkästä kuultuani todella mielissäni, ja oli hienoa päästä kurkistamaan kaksikon kulissien taakse niin riemukkaina kuin myös huonoina aikoina.
Hieman päälle puolitoista tuntia pitkästä pätkästä olisin voinut viihtyä helposti pidempään – missään vaiheessa ei tullut semmoista fiilistä, että pitäisi räplätä luuria tai päästä pois. Menneisyyttä olisi voinut tosin kaivella lisää. Olisin kaivannut tarinankerrontaa myös ajoilta ennen Suomen kuuluisimman rap-yhtyeen perustamista sekä likaisempia tarinoita, kuten muun muassa Sini Sabotagen ja PME Recordsin välistä tapahtumaa. VilleGallen ja Mäk Gäliksen välistä veljeyttä käytiin kuitenkin tarpeeksi läpi, ja hyvä niin, koska siitä varmasti eniten julkisuudessakin puhuttiin.
Kaikkea ei voi kuitenkaan saada eikä varmastikaan kaikkia ikimuistoisia tilanteita pakostikaan saa ikinä videonauhalle. Elokuvaa lähdettiin katsomaan nostalgisin fiiliksin toivoen, että sieltä tulisi näkymään alkutaipaleelta materiaalia ja pääsisi nauttimaan historian havinasta. Ennakko-odotukset täytettiin, saatiin hieman myös Hollywood-leffan fiilistä ja meininkiä, mutta jotain jäi kuitenkin uupumaan näistä muistorikkaista vuosista, joita onneksi alusta alkaen tallennettiin videokameralle.
Kotimaisena dokumenttielokuvana tämä oli kuitenkin kärkipäästä, mitä olin päässyt todistamaan. Lisäksi kaksikosta tuli edelleen se fiilis, että vaikka niin sanotusti pohjamudissa käytiin, niin yhdessä sieltä noustiin ylös ja meininki on tänäkin päivänä hyvä. Toivottavasti tästä tulee vieläkin suurempaa, vaikka parivaljakon odotukset urastaan eivät ikinä olleetkaan näin suuret.
