”[Stallion] ei ole ehkä niin hyvä, kuin mä ajattelin että se olisi” – Haastattelussa keikkatauolle jäävä Melo

Melo kertoo, miksi jää keikkatauolle
Melon uran ensimmäinen keikkatauko lähestyy.
Aaro Peltola

Melo taustoittaa Klangin haastattelussa tulevaa keikkataukoaan, sekä pohtii uusimman albuminsa ”Stallionin” vastaanottoa.

Jo lähemmäs vuosikymmenen musiikkia julkaissut Melo tunnetaan sekä yhtenä sukupolvensa kiinnostavimmista vaihtoehtomusiikin tekijöistä että luovimmista sanoittajista Suomessa. Keväällä kuultu Stallion-albumi toi sekä uuden kerroksen Melon monitasoiselle katalogille että läpileikkasi räppärin tähänastisen uran ylä- ja alamäkineen.

20. maaliskuuta julkaistun levyn yhdeksästä kappaleesta oltiin kuultu jo etukäteen singlelohkaisut Käännä se kovemmal, Turisti (feat. Turisti) ja Oulu. Kaikkia kortteja ei kuitenkaan oltu näytetty, vaan kuulijoille riitti yllätyksiä muun muassa teräväkielisen Totuus sattuu -träkin sekä Chisun Yksinäisen keijun tarinaa samplaavan Ikuisesti -kappaleen muodossa. Levyllä vieraili Turistin lisäksi myös Glo up -kappaleella kuultava, niin ikään genrensä tienraivaajiin kuuluva Koira.

youtube placeholder image

Lue myös: Miksi Boris Aspen -mixtape julkaistiin vain SoundCloudissa? – Haastattelussa Koira

Levyn julkaisun jälkeen räppäri nähtiin odotetulla albumikiertueella, jota seurasi Summer of the stallion -kesärundi. Melo kertoi kesäkuussa kiertueen viimeisen etapin, Allas sea poolin yhteiskeikan läpimurtotähti Louna0nlinen kanssa olevan räppärin viimeinen keikka ennen kesää 2027.

– Tän jälkeen lomaillaan, tehään levy, keskitytään hyvältä tuntumiseen ja hyvältä näyttämiseen, Melo kirjoitti Instagram-päivityksessään.

Klangi haastatteli Meloa kiertueen toiseksi viimeisellä Helsingin keikalla Downtown Calling -festivaalilla. Haastattelussa Melo reflektoi uusimman albuminsa vastaanottoa sekä avasi tulevan breikkinsä taustoja.

”Mitä ikin käykään, mä tiiän mä tuun selvii”

Muutaman kuukauden ulkona ollut Stallion-albumi tiivistää Melon tähänastisen uran sekä tarinallisuutensa että soundimaailmansa puolesta – kuitenkin pitäen katseen kirkkaasti tulevaisuudessa. Mennyt ja tuleva tuntuvat kiteytyvän levyn Mitä ikin käykään -avausträkillä: ”Mitä ikin käykään, mä tiiän mä tuun selvii”.

Levy tuntuikin monella tapaa selkeältä etapilta tai jopa välitilitykseltä Melon monipuolisella ja monivaiheisella uralla. Melo kertoo levyn saaneen lämpimän vastaanoton, joka yllätti artistin itsensäkin:

– [Levyn vastaanotto oli] tosi hyvä, paljon parempi kuin ajattelin.

– Ihmiset on tykänneet siitä. Musta tuntuu, että enemmän kuin mistään muusta mun levystä, ainakin numeroiden puolesta.

Melon ainoa keikkarutiini on polttaa yksi savuke, sekin vain kesäisin.

Aaro Peltola

Melo kertoo yllättyneensä levyn vastaanotosta osittain siksi, ettei ollut itse täysin tyytyväinen albumiin:

– Levy ei ole mun mielestä ehkä niin hyvä kuin mä ajattelin, että se olisi, (–) koitan tehdä paremmin ensi kerralla, Melo toteaa.

Pettymys Stallioniin rajoittuu kuitenkin vain albumiin kokonaisuutena. Levyn biiseistä Melolla ei ole pahaa sanaa, päinvastoin:

– Ne biisit on vitu hyviä, mutta se albumi ei ole niin hyvä. Siinä on joitain mun parhaita biisejä.

Melo epäileekin levyn ihastuttaneen kuulijoita juuri monipuolisuudellaan:

– Ihmiset on olleet avoimia sille – ne eivät ehkä enää pelästy häröjä ratkaisuja.

– Ihmiset ovat tykänneet siitä sen takia, että se on vitu hyvä, Melo summaa.

Uran ensimmäinen keikkatauko lähestyy

Levyn lisäksi selkeä merkkipaalu on Melon tuleva keikkatauko, joka on artistille käytännössä ensimmäinen laatuaan. Tosiaan, noin kahdeksan vuoden uransa aikana Melo on puskenut ulos seitsemän albumia ja kaksi EP:tä, eikä sen suurempia lomia ole pidetty keikkailustakaan.

– Mä olen tehnyt tätä aika non-stop. En ole pitänyt missään vaiheessa mitään lomaa, Melo pohtii.

– Ainoat lomat, joita mä oon pitänyt on olleet sellaisia pakkolomia, että joku ei ole vaan halunnut mua keikalle.

Ajatus keikkatauosta alkoi kypsyä ensimmäisen kerran alkukesästä 2026. Melo itse ei tosin muista, tuliko ajatus tältä itseltään, vai jonkun muun ehdotuksesta.

– Jos koko ajan keikkailee ja [keikkailu] on sellainen loputon suo, niin se alkaa kyllä kyrpiä viimeistään joulukuussa, Melo taustoittaa.

Uusi levy työn alla

Löysäilyä ei ole breikistä huolimatta luvassa – kuten Melon Instagram-postauskin toteaa, artistin tavoitteena on pyhittää ainakin osa tauostaan uuden musiikin ja tulevan levykokonaisuuden valmistelemiselle:

– Mä oon tehnyt koko ajan vaan musaa, mä oon tehnyt joka päivä musaa viimeiset kahdeksan vuotta.

– Nyt mä en ole tehnyt. Mä odotan, että pääsen lomalle ja voin alkaa tekemään musaa – ja sit mä voin keskittyä oikeasti siihen, Melo summaa.

Lisäksi Melon suunnitelmiin kuuluu muun muassa matkustelua:

– Haluun nauttia elämästä, haluun opetella nauttimaan elämästä. Se on minun suunnitelmani, Melo toteaa.

Tieto tulevasta tauosta on tehnyt Stallion-albumin tiimoilta tehdyistä keikoista erityisiä:

– Mulla on ollut siis ihan mahtavaa, Melo hehkuttaa kuluvaa kiertuettaan.

– Ootan vielä näitä keikkoja, mitä tässä on jäljellä ennen kuin on pikkuloma.

Kuuntele Stallion alta!

Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *