Meemikeisari ja suomiräppäri kohtaavat: Uniikin ja Finanssiveljen uusi single yhdistää bisneshuumorin ja räpin

Uniikki ja Finanssiveli poseeraavat Kalle-klubilla. Uniikin ja Finanssiveljen uusi single yhdistää bisneshuumorin ja räpin.
Uniikin uudella singlellä, jossa huokuu korporaatiohuumorin omaperäisyys, on mukana myös meemien mestari, Finanssiveli.

Uniikin ja Finanssiveljen uusi single on julkaistu. Hauskalla tavalla työelämän ilmiöitä käsittelevä biisi on herättänyt yleisön uteliaisuuden, erityisesti siitä, kuka Finanssiveli todella on.

Uniikin uusi single Finanssiveli on perjantaina 6. syyskuuta julkaistu pilke silmäkulmassa tehty hyvän mielen bisnesbiisi, joka käsittelee työelämän arkea ja toimistokulttuuria. Kappaleessa vierailee Instagramin huippusuositun Finanssiveli-meemitilin ylläpitäjä, joka tuo ainutlaatuisen näkökulmansa kappaleeseen. Kyseessä on ensimmäinen kerta Suomen musiikkihistoriassa, kun meemisivusto tekee virallisen featin biisille.

– Yhteistyö Finanssiveljen kanssa oli todella mutkatonta ja hauskaa, Uniikki kommentoi virallisessa tiedotteessa.

– Oli mahtavaa saada hänet mukaan, ja yllättävää oli kuulla, että hän on räpännyt aikaisemminkin kotona.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön F I N A N S S I V E L I (@finanssiveli) jakama julkaisu

Kuka on Finanssiveli?

Finanssiveli nousi suureen suosioon kevään aikana, mutta hänen henkilöllisyytensä on edelleen mysteeri. Helsingin Sanomien haastattelussa (26.8.2023) Finanssiveli kuvailee itseään tavalliseksi kolmekymppiseksi mieheksi, joka tasapainoilee uran, elämän ja vapaa-ajan paineiden välillä.

– Meemit tulivat konsulttiajaltani, jolloin töistä ja sen haasteista heitettiin huumoria. Se on jäänyt elämään meemitilin kautta, hän kertoi lehdelle.

Helsingin Sanomien mukaan tilin ensimmäinen julkaisu oli kuva Gordon Gekkosta, Wall Street -elokuvan ahneesta sijoittajasta, ja alkuperäinen sisältö käsittelikin puhtaasti finanssimaailmaa. Sittemmin tili on laajentunut kommentoimaan kolmekymppisen elämää laajemminkin. Nykyään lähes 90 000 ihmistä tavoittavan Finanssiveljen meemit käsittelevät niin polttareita, häitä kuin työpaineita – aiheita, joihin moni voi samaistua.

Tuleeko tästä pikkujouluhitti?

Finanssiveli on jo saanut paljon huomiota, ja monet odottavat kuulevansa kappaleen syksyn yritysjuhlissa ja pikkujouluissa. Uniikki ja Finanssiveli toivovat, että biisistä tulee ilmiö, joka tuo työelämän hektisiin hetkiin kepeyttä ja naurua – aivan kuten Finanssiveljen meemitkin tekevät.

Finanssiveli itse kommentoi yhteistyötä huumorilla:

– Aluksi luulin, että tämä on joku trollijuttu. Mutta oli mahtavaa olla mukana ja toivon, että biisi jää elämään pikkujouluihin vielä vuosiksi.

Alta voit kuunnella kappaleen, jonka tuotannosta vastaa Mikko Koivunen.