Palefacen uraa ja elämää kartoittava Protestilaulaja-teos julkaistiin tällä viikolla. Klangin haastattelussa Karri Miettinen ja kirjan kirjoittanut Miska Rantanen pohtivat yhteistä prosessia.
– Ainahan meillä on ollut hyvät välit, siitä saakka, kun olemme tunteneet. Olemme molemmat musanörttejä, ja kun Sanomatalon käytävällä yksi musanörtti tapasi toisen, niin se putki oli heti auki, toimittaja-kirjailija Miska Rantanen kuvailee.
Hän on vastikään julkaistun Protestilaulaja-kirjan tekijä. Palefacesta kertovan teoksen on kustantanut Johnny Kniga.
Jo ennen ensimmäistä kohtaamistaan Sanomatalossa Rantanen oli Palefacelle eli Karri Miettiselle tuttu muun muassa hänen Love Records 1966–1979 -kirjastaan (2005).
– Miskahan omistaa vakuuttavan Love Records -kokoelman, Miettinen toteaa.
– Jos jengi luulee, että mä olen joku sellainen vinyylijäbä, niin Miskaan verrattuna olen ihan oppipoika.
Helsinki – Shangri-La ja klassikkostatuksen synty
Yksi kaksikon keskeinen kohtaaminen, jota kirjan johdannossakin muistellaan, tapahtui Viiskulmassa Punavuoressa syksyllä 2010. Miettinen oli juuri käynyt hakemassa reppuunsa uunituoretta Helsinki – Shangri-La -albumiaan, joista yhden hän antoi Rantasen kuunneltavaksi.
– Miska lähetti mulle pari tuntia myöhemmin tekstarin, että ”Olet tehnyt klassikkolevyn. Saletisti”, Miettinen kertoo.
– Miska oli siis eka, joka haistoi, että siinä levyssä on jotain spessua.
– Se oli ihan toisenlaista kuin mikään, mitä olin aikaisemmin kuullut, Rantanen sanoo.
– Ennen sitä Karri oli lähettänyt mulle Merkit-biisin, ja olin siitäkin ihan klapilla päähän lyötynä, että jumalauta kun kulkee hienosti.
Rantanen kuvailee kappaleen sanoituksia utuisiksi.
– Kerrankin tekstit, jotka eivät olleet naamaan hieromista. Ne olivat suomiräpin puitteissa vähän jopa miedon surrealistiset.
Protestilaulaja-kirjan takakannessa Palefacea kuvaillaan verbaalivirtuoosiksi, jolle äidinkieli on taistelutanner ja leikkikenttä.
Ville Säkkinen
Tarkkuus ja rakkaus yksityiskohtiin
Yhteydenpito Rantasen ja Miettisen välillä oli pitkään satunnaista, kunnes Johnny Kniga -kustantamosta otettiin Rantaseen yhteyttä.
– Olin jo sitoutunut tekemään kirjan, ja mietimme kustantamossa yhdessä, kuka olisi sopiva kirjailija työhön. Aika nopeasti Miskan nimi nousi esiin, Miettinen kertoo.
Rantasen puolesta puhuivat muun muassa hänen ymmärryksensä populaarikulttuurin historiasta ja aktivismin alavirtauksista.
– Kieltämättä se mairittelee minua, että Miska on tehnyt Lepakkoluolan ja Love Recordsin historiikit, ja että Paleface sopi siihen jatkoksi, Miettinen sanoo.
– Tajusin itsekin kirjan loppuvaiheessa, että olen saanut tehtyä tällaisen nuoriso- ja alakulttuuritrilogian, Rantanen lisää.
– Love Records kertoo 60-luvun radikaaleista, Lepakkoluola ottaa heistä pallon ja kuljettaa 90-luvulle, ja siitä päästään tähän suomiräppiosastoon.
Alusta alkaen Rantanen tiesi, että Palefacesta kertovassa kirjassa yhteiskunnallinen konteksti olisi päivänselvä osa tarinaa. Tarinat alakulttuurien muodostumisesta ja nuorista aktivisteista kulkevat käsi kädessä Miettisen historian kanssa.
– Miskalla on toimittajana kyky kertoa sekä yksityiskohdista että isommasta kuvasta, Miettinen sanoo.
– Kirjassa on hienoja minihistoriikkeja: jos mä esimerkiksi skeittaan 80-luvun lopussa Hämeenlinnassa, Miska paketoi siihen tiiviissä muodossa suomalaisen skeittaamisen historian.
Miska Rantanen on Protestilaulaja-kirjan tekijä.
Otto Virtanen
Yhteinen prosessi ja muistamisen monimutkaisuus
Miettinen kehuu myös Rantasen pieteettiä kirjailijana, mikä ilmeni muun muassa väsymättömänä omistautumisella faktantarkistukselle, asioiden tuplatsekkaamiselle ja monien eri ihmisten jututtamiselle. Lisäksi Rantanen järjesteli noin 450 Miettiseen liittyvää lehtiartikkelia aikajärjestykseen – lehtileikkeitä hän sai niin Miettiseltä kuin tämän vanhemmiltakin.
– Hakkasin Exceliin jokaisesta otsikot, tekijät, päivämäärät ja luonnehdinnat, Rantanen kuvailee työprosessia.
Urakan kannalta oli kiitollista, että niin suuri määrä artikkeleita oli ylipäänsä tallessa.
– Sen tässä huomasi, että muistiin ei voi luottaa, Miettinen puuskahtaa.
– Toisaalta sitten on sellaisia ihmisiä kuin miksaajani Peve Hämäläinen, joka muistaa oikeasti kaikki pienetkin yksityiskohdat keikkareissuista. Mun mutsi on toinen, joka muistaa todella hyvin.
– Joo. Miettisten tietotoimisto oli aivan uskomaton, Rantanen nyökkää.
Vuosikymmeniä kestäneen toimittajauran vuoksi Rantasen tarkkuus oli toki ymmärrettävääkin, Miettinen toteaa.
– Ne ovat vähän sellaisia omatunnon kysymyksiä. Ei voi suoraan uskoa, jos joku puolivillainen räppäri heittää jotain, Miettinen virnistää.
Kansi: Jussi Karjalainen
Kuva: Marek Sabogal
Yhteinen prosessi oli antoisa puolin ja toisin: Rantanen sai täydennettyä käsitystään vuosituhannen alun hiphop-kulttuurista ja sen historiasta, ja Miettinen sai jäsenneltyä elämänsä sellaisiakin osia, joita ei ollut aiemmin halunnut muistella lainkaan.
– Jouduin kohtaamaan myös ne sumuisemmat ajat, jotka olin kokenut vähän epämiellyttävinä ja työntänyt sivuun. Niitä ryöpätessä asiat loksahtivat takaisin paikoilleen, Miettinen kuvailee. – Oman elämän mokat ja aallonpohjat alkoivat näyttää isossa kuvassa suhteellisen pieniltä. Mä en ole murhannut ketään, enkä polttanut kenenkään kotia. Sen hahmottaminen on ollut eheyttävää.
Rantanen kehuu Miettisen heittäytymiskykyä ja uskallusta kertoa avoimesti elämänsä kuoppaisista vaiheista. Miettinen lisää rehellisyyden olleen myös välttämättömyys laadukkaan lopputuloksen kannalta.
– Miskan yhteistyö kustannustoimittajamme Ari Elon kanssa on ollut hyvää, koska reportaasimaisen faktoihin perustuvan kuvauksen lisäksi kirjassa on taitavasti tehtyä kaunokirjallista jännitettä, Miettinen sanoo.
Miettisen lisäksi Rantanen jututti muita ihmisiä siten, ettei Miettinen itse ollut paikalla.
– On ollut herkullista lukea, miten lapsuudenkaveri tai naapuri kertoo jonkun huvittavan jutun musta, Miettinen hykertelee.
Todentuntuisuuden ja tarinallisuuden lisäksi kirjassa korostuvat tunteet. Miettinen kertoo hänen ja hänen vaimonsa Bellan liikuttuneen lopputulosta lukiessaan välillä kyyneliin asti.
– Ei pelkästään siksi, että se on mun tarinani, vaan koska siinä on niin hienolla tavalla osattu muotoilla asioita ja hetkiä.
Se olikin kysymys, jota Rantanen esitti prosessin aikana usein.
– Kohtauksia kasatessa yksi metodeista oli se, että palasin vielä kerran kysymään: ”Miltä se tuntui?”
Aakkosmurha pt. 2 – uusi single ilmestyi
Tänään perjantaina 13. syyskuuta ilmestyi myös jatkoa Palefacen klassikkokappaleelle Aakkosmurha. Siinä missä vuonna 2019 ilmestyneellä alkuperäisversiolla artisti räppää alkukirjaimilla käyden läpi kaiken A:sta P:hen, nyt Aakkosmurha pt. 2 -singlellä hän tekee saman käyttäen kirjaimia Q:sta aakkosten loppuun.
– Biisin eka verse syntyi nopeasti, eikä sormi mennyt suuhun edes X:n kohdalla, mutta myönnän, että ruotsalaisessa Å:ssa oli jo pähkinä purtavaksi! Onneksi vaimoni on ruotsinkielinen, joten flippasin snadisti toista kotimaista, Miettinen sanoo kappaleen tiedotteessa.
Chiptune-estetiikkaa hyödyntävän biisin tuotanto on Sonjay Beatsin käsialaa, ja skrätsit on loihtinut DJ Leijonamieli. Singlen kansikuva on katutaiteilija EGSin teos nimeltä Along The Boulevard Of No Names.
– Kappaleen melodia on toteutettu erittäin lyhyillä ja yksinkertaisilla aaltomuodoilla, joista on prosessoitu alkeellisella tietokoneträkkäyksellä synasoundeja, Sonjay Beats kertoo.
– Myös biisin rummuissa on hyödynnetty nostalgista 8-bittistä fiilistä, ja soppaan on heitetty mukaan myös Commodore 64 -peliääniä.