TikTok-ilmiöksi noussut 10 000 tuntii kertoo Kaukuan elämästä – ”Biisi pohjautuu täysin mun omaan elämään”

10 000 tuntii -singlen promokuvassa KAUKUA
Ennen siirtymistään artistiksi Kaukua tunnettiin tuottajana ja lauluntekijänä.
Vinny Holmberg

Kaukua julkaisi odotetun singlensä 10 000 tuntii, joka nousi TikTok-ilmiöksi jo ennen julkaisuaan. Kappale kertoo oppimisesta, virheistä ja rakkauden harjoittelusta.

Kaiku Entertainmentin tuore kiinnitys Kaukua eli Tommi Kaukua on jo ennen uuden singlensä julkaisua noussut musiikkipiirien puheenaiheeksi. Perjantaina 14. maaliskuuta julkaistu 10 000 tuntii on melodinen ja tarttuva pop-kappale, joka nousi TikTok-ilmiöksi jo ennen virallista julkaisuaan. Biisin keskiössä on oppiminen ja rakkauden harjoittelu – teemat, jotka ovat artistille itselleen hyvin henkilökohtaisia.

Lue myös: Tässä on Eino – Suomen pop-skenen seuraava iso nimi?

Rakkauden ja itsensä hyväksymisen oppiminen

Kaukua kertoo, että kappale pohjautuu täysin hänen omiin kokemuksiinsa. Erityisesti itsensä ja muiden rakastaminen ovat asioita, joita hän on joutunut käymään läpi kantapään kautta.

– Matkaa on edelleen ihan järkyttävän paljon jäljellä. Ihan ensimmäiset hetket, kun on joutunut asian pariin, on ollut sitä, kun on tajunnut tehneensä virheitä ja joutunut tekemään itsensä tutkiskelua. On tajunnut, että se, että pystyy rakastamaan toista, vaatii sen, että pystyy rakastamaan itseään. Sen kautta, että on pystynyt jollain tavalla rakastamaan itseään, oon oppinut, miten rakastaa muita. Mutta ollaan edelleen kehitysvaiheessa siinä, ja jokainen päivä on uusi oppimisen mahdollisuus, Kaukua avaa kappaleensa taustoja.

Hän uskoo, että jokainen kuulija voi peilata kappaletta omaan elämäänsä.

– Mun mielestä biisissä kauneinta on se, että jokainen voi peilata sitä omaan elämään ja omiin kokemuksiin. Vaikka biisi onkin suhteellisen yksiselitteinen, niin tähän on niin monta kulmaa kuin on ihmisiä täällä. Niin monta rakkautta ja niin monta rakastettavaa. Toivon, että jokainen voisi tän biisin kautta opetella rakastamaan – joko itseään tai jotain toista kaunista ihmistä.

Pitkä tie artistiksi

Ennen artistiuraansa Kaukua teki nimeä tuottajana ja lauluntekijänä. Hän on ollut mukana tekemässä muun muassa Ahdin Väärään aikaan (feat. HUGO) -hittiä, mutta nyt hän haluaa tuoda esiin oman visionsa kokonaisvaltaisemmin.

– Mä oon lauluntekijä, ja mun vahvuus on aina ollut siinä laulun tekemisessä kaikilla eri osa-alueilla eli sanoittamisessa, säveltämisessä ja tuottamisessa. Se on ehdottomasti selkeä voimavara oman projektin edistämisessä, ja nyt kun on vuodet kiillottanut omalla pajalla toisten autojen konepeltejä ja vihdoin päässyt vetämään oman harrasteauton päältä suojapeitteet, niin muiden tyyppien projektien tekemisestä on varmasti löytynyt oikeita työkaluja. Näiden kautta on tullut kikkoja ja positiivista vaikutusta omaan projektiin.

Hän toivoo, että uusi musiikki näyttäisi ihmisille hänen koko osaamisensa.

– Vaikka mut on tunnettu pitkään tuottajana, niin tän projektin kautta haluan tuoda esiin nimenomaan sitä lauluntekijyyttä ja sen jokaista osa-aluetta. 10 000 tuntii on mun sanoittama, säveltämä, tuottama ja esittämä biisi.

Kaukuan 10 000 tuntii on nyt kuunneltavissa kaikilla suoratoistopalveluilla – ja tämä on vasta alkua.

Lue päivän ajankohtaisimmat musiikkiuutiset ja pysy ajan tasalla!