Suomipop-festivaali järjestettiin 15:ttä kertaa ja tuttuun tapaan tapahtuma pyöri samanaikaisesti sekä Oulussa, että Jyväskylässä. Klangi vieraili Jyväskylän Lutakonaukiolla ja kokosi viikonlopun merkittävimmät tapahtumat.
”Oikealla näkyy järvimaisema ja vasemmalla kaupunkia ja mä tykkään molemmista” – jota kuinkin näin ensimmäistä kertaa Gasellien kanssa Suomipop-festivaalilla esiintynyt Hätä-Miikka kuvaili Jyväskylän Kuokkalan kartanon lavan miljöötä.
Festivaalissa nähtiin tuttuun tapaan kotimaisen populaarimusiikin nimiä aina Kaija Koosta tulokasbändi Nupuun. Kahteen kaupunkiin kerralla rantautuva festivaali tarjoaa viihdettä sekä Oulun Kuusisaaressa, että Jyväskylän Lutakonaukiolla. Esiintyjät olivat molemmissa kaupungeissa pitkälti samat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
Jyväskylän festivaalissa tunnelma oli kaikin puolin ilon täyteinen ja keski-ikä verrattain korkea. Etenkin festivaalin väljän aikataulun johdosta suuremman luokan festivaalihälinä ja kiireen tuntu oli tipo tiessään. Esiintyjät kuitenkin saivat yleisön villiintymään useaan otteeseen, kahdella eri lavalla.
Gasellit pistivät bileet pystyyn perjantain keikallaan.
Torstai
Avauspäivänä torstaina portit aukesivat kello 15 ja ensimmäinen esiintyjä nousi lavalle 16:30. Avausesiintyjänä nähtiin Olli Halonen, joka pohjusti keikkaansa yhteislaulutuokiona. Lavalla nähtiin monipäinen farkkuasuihin pukeutunut bändi, joka esitti nimenomaan Suomipop-miljööseen sopivaa musiikkia. Tunnelma ensimmäisen keikan aikana oli vielä suhteellisen rauhallinen.
Päälavan toinen esiintyjä oli Haloo Helsinki!, jonka keikka tuntui todellisesti avaavan festaritunnelman. Nelihenkisen bändin jäsenistä jokaisesta huokui, että tätä on tehty ennenkin – lavalla oli neljä staraa, joiden välinen dynamiikka toimi saumattomasti aina yhteisistä tansseista kitarasooloihin saakka. Hittiä hitin perään ja yleisö oli mukana.
Torstaina päälavalle nousi myös Elastinen, joka on vuosien mittaan kokenut uskottavan brändiuudistuksen. Fintelligensin ajoilta tuttu kova poika on muuttunut koko kansan hymypohjaksi ja todelliseksi viihdyttäjäksi. Erityisesti välispiikit olivat konkarimaisen osuvia ja laajaa katalogia hyödynnettiin hyvin – myös räpimmät biisit toimivat täydellisesti samaan yleisöön, joka oli hetki sitten heilunut Haloo Helsingin keikalla. Vettäkin alkoi keikan aikana sataa kaatamalla, mutta lopulta se vain villitsi tunnelmaa entisestään.
Yksi päivän koskettavimmista hetkistä nähtiin Kuokkalan kartano -lavalla, kun Ellinoora keskeytti keikan etsiäkseen yleisöstä naisen, jolle osoitettiin seuraavaksi elämää suurempi kysymys. Vastaukseksi kuului ”tahdon” ja keikka sai virtaa vielä entisestään. Ellinooraa ennen samaisella lavalla nähtiin Jannika B ja Portion Boys, joista etenkin jälkimmäinen villitsi suomalaista festivaaliyleisöä.
Ensimmäisen päivän paketoi Apulanta, jonka perintö näkyi ja kuului. Toni Wirtasen virtuoosimainen kyky esiintyä ja bändin dynamiikka jaksoivat liikuttaa yleisöä vielä rankkasateen jälkeenkin. Biisejä kuultiin peräti neljältä vuoskymmeneltä aina Madosta lähtien.
Jenni Vartiainen teki odotetun paluun keikkalavoille.
Perjantai
Festivaalin toisen päivän avasi koko kattauksen tuoreimmista tapauksista, Bee. Todella tiivistä tahtia keikkaileva artisti tarjosi suhteellisen maltillisen liven, josta mieleen jäi erityisesti upea lauluääni. Artistin musiikkia voisi kuvailla voimaannuttavaksi popiksi ja se toimii myös livenä.
Päivän toinen esiintyjä piti huolen siitä, että jokaikinen kuuli vähintäänkin yhden tutun biisin. Kuokkalan kartanon lavan toisen päivän nimittäin starttasi Anssi Kela. Livebändi, huuliharppu ja ikivihreät eivät vain voi mennä pieleen tämän miehen toimesta. Kelan keikkaa seurasi Arttu Wiskari, joka tuntuu uppoavan yleisöön vuodesta toiseen.
Jokseenkin modernin tuulahduksen tarjosi Sanni, joka nousi päälavalle auringon paistaessa. Artisti turvasi niin vuosien takaisiin hittibiiseihin, kuin myös tuoreempiin julkaisuihin. Sanni selkeästi miellytti yleisöä ja esimerkiksi Me ei olla enää me -biisin viimeisessä kertosäkeessä artisti saattoi luottaa yleisön lauluun ja keskittyä itse kitaran soittamiseen.
Toisen päivän näyttävimmistä yhteislauluista vastasi kuitenkin Jenni Vartiainen, jonka paluuta keikkalavoille oli selkeästi odotettu. Hieman ihmetyttävästi artisti ei kuitenkaan ollut illan viimeinen esiintyjä, vaan kunnian sai Juha Tapio. Kokonaisuudessaan Vartiaisen keikka oli yksi näyttävimmistä lavasteineen ja asunvaihtoineen.
Perjantain isoimmista bileistä vastasi kakkoslavan viimeinen esiintyjä Gasellit. 15-vuotissyntymäpäiviään tänä vuonna juhlistavan yhtyeen live pitää sisällään paljon tematiikkaa – keikka alkoi yhtyeen DJ Musa-Jusan ajaessa lavalle mopolla ja samaan aikaan lavasteissa vilkkui mopoikään päässeen bändin ikään sopien bensan hinnat. Etenkin paikoittain sopivan kaoottiset välispiikit ovat puhdasta viihdettä, bändin hittikatalogista puhumattakaan.
Bess sai samaisen lavan yleisön villiksi tanssijoineen. Myös Happoradio & Kesämiehet keräsivät kiitettävän yleisön.
Päälavan lisäksi festivaalissa on Kuokkalan kartano -lava.
Lauantai keräsi suurimman yleisön
Lauantain starttasi Teoston kilpailun kautta festivaaliin esiintymään päässyt yhtye Nupu. Alkusoiton perusteella kuulosti, että lavalle olisi voinut olle nousemassa Ruusut, mutta lopulta näimme energisen pop rock -yhtyeen. Päälavan avasi puolestaan Viivi, jonka esiintymisestä huokui ilo olla lavalla.
Yksi lauantain vaikuttavimmista ja persoonallisimmista esiintyjistä oli ehdottomasti Samuli Putro, joka bändinsä ja jousikvartetin voimin onnistui paikoin maadoittamaan ja yhtäkkiä taas nostamaan tunnelman takaisin ylös. Keikalta jäi etenkin mieleen Putron jokseenkin formaali, mutta viihdyttävä elehdintä ja sydämellinen olemus.
Silmämääräisesti koko viikonlopun isoimman yleisön keräsi Kuumaa, vaikka bändi on festivaalin kokeneimpaan kaartiin nähden vielä vauvan iässä. Vielä muutama vuosi sitten tyhjille lavoille esiintynyt yhtye on noussut yhdeksi tämän hetken suurimmista ilmiöistä.
Päälavan tähditys jatkui entisestään kun lavalle nousi Behm, joka vastasi yhdestä koko viikonlopun vaikuttavimmista keikoista. Kokonaisuus oli sopivan yksinkertainen; maltillinen livebändi jätti tilaa artistille, joka hurmasi yleisön toistamiseen. Syntymäpäiviä laulettiin kahteen otteeseen artistin avattua keikan biisillä Syntymäpäivä! ja myöhemmin koko yleisö lauloi yhdessä onnittelut Lutakonaukion parvekkeella 30-vuotispäiviään viettäneelle.
Kuokkalan kartanon lavan päätti euroviisusensaatio Käärijä. Lavalla tapahtui keikan aikana todella paljon ja live on selkeästi vedetty tarkoituksella hieman överiksi. Koko show perustuukin lähinnä erikoisiin ohjelmanumeroihin, hieman provosoiviin välispiikkeihin ja muutamaan hittibiisiin. Kun Käärijä esiintyy Suomipopin kaltaisella festivaalilla monien musikaalisesti melko lahjakkaiden tekijöiden seassa, pistää se väkisinkin silmään. Keikka ei nojaa niinkään musikaaliseen taitoon, mutta ainakin show erottuu kaottisuudellaan ja saa yleisön liikkeelle viimeistäänkin Cha Cha Cha:n kohdalla.
Festivaalin puolestaan paketoi kaikin puolin toimiva show, kun päälavalle nousi Kaija Koo, joka on juuri sopivan legendaarinen päättämään kyseisen festivaalin.
Suomipopit sopivat kaikille niille, jotka pitävät melko valtavirtaisesta koko kansan musiikista ja haluavat nauttia siitä suhteellisen rauhallisissa tunnelmissa. Livet ovat paikoittain todella näyttäviä ja etenkin personoidut lavasteet tuovat erityisyyden tuntua moneen keikkaan. Ensi vuonna festivaali järjestetään 10.-12. heinäkuuta.
