Potkunyrkkeilyn entinen maailmanmestari lupaa hoitaa loppuun työn, jonka Anthony Joshua aloitti.
Jake Paul (12–2, 7 tyrmäystä) palaa kehään jouluaattona ranskalaista kamppailulajitähteä Cédric Doumbéa vastaan Dubain Coca-Cola Arenalla. Promootioyhtiö Most Valuable Promotions (MVP) kertoi ottelusta tänään julkaistussa tiedotteessa. Paulille ottelu on ensimmäinen ammattilaisottelu Dubaissa.
Kahdeksan erän ammattilaisottelu käydään alemmassa raskaassa sarjassa (cruiserweight) 200 paunan eli noin 91 kilon rajalla 10 unssin hanskoilla.
MVP:n toimitusjohtajan Nakisa Bidarianin mukaan Paulin paluuta on edeltänyt vuoden epävarmuus leuan ja nyrkkeilyuran jatkosta. Paul viittaa tiedotteessa samaan asiaan.
– Olen ruosteessa, leukani on rempallaan, eikä minulla ole potkunyrkkeilyn maailmanmestaruuksia kuten sinulla. Mutta arvaa mitä, tämä ei ole potkunyrkkeilyä, mon ami. Tämä on nyrkkeilyä, Paul sanoo.
Myös Doumbé nostaa esiin Paulin leuan. Raskaan sarjan entinen kaksinkertainen yhdistetty maailmanmestari Anthony Joshua tyrmäsi Paulin kuudennessa erässä Miamissa joulukuussa 2025. Paulin leuka murtui kahdesta kohdasta, ja se jouduttiin leikkaamaan kahdesti.
– Jake rakastaa puhumista, ja niin minäkin, mutta sen jälkeen mitä Joshua teki hänen leualleen, en ole varma, kuinka paljon puhetta hänellä on jäljellä. Hoidan loppuun työn, jonka Joshua aloitti, Doumbé sanoo.
Lue myös: ”Santa Paul is coming to town” – Jake Paul palaa kehään ja lupaa tyrmäyksen
Guess who’s back… …Devinez qui est de retour. #PaulDoumbe Tickets go on sale Sunday November 15th. Link in bio to register. Free and open to the public: Paul vs. Doumbé Kickoff Press Conferences take place Tuesday, November 10 at 6:00pm CET at Pavillon Cambon in Paris, France and Thursday, November 12 at 6:00pm GST at Dubai Opera House in Dubai, UAE.
— Jake Paul (@jakepaul) November 2, 2026
Kamerunissa syntynyt ja Ranskassa kasvanut Doumbé on Gloryn välisarjan kaksinkertainen entinen maailmanmestari. Potkunyrkkeilyssä hänellä on 75 voittoa, 7 tappiota ja yksi tasapeli, ja voitoista 45 on tullut tyrmäyksellä. Vapaaottelussa hän on voittanut seitsemästä ottelustaan kuusi, kaikki tyrmäyksellä. Nyrkkeilyssä hänellä on yksi ammattilaisottelu, ja sen hän voitti.
Syyskuussa 2023 Doumbé tyrmäsi PFL Europen debyytissään Pariisissa Jordan Zebon yhdeksässä sekunnissa. Katsomossa olivat muun muassa Kylian Mbappé ja useita hänen silloisia Paris Saint-Germain -joukkuetovereitaan.
Bidarianin mukaan Doumbé on vaatinut ottelua Paulia vastaan jo useiden vuosien ajan.
– Jake Paul kutsuu itseään Problem Childiksi, mutta hän ei ole koskaan kohdannut kaltaistani ongelmaa. Hänellä ei ole aavistustakaan, mihin ranskalainen pystyy, Doumbé sanoo tiedotteessa.
Paul aloitti ammattinyrkkeilyuransa vuonna 2020. Hän on voittanut entiset vapaaottelutähdet Tyron Woodleyn, Anderson Silvan ja Nate Diazin sekä kesäkuussa 2025 nyrkkeilyn entisen maailmanmestarin Julio César Chávez Jr.:n. Tiedotteen mukaan Paulin ottelua Mike Tysonia vastaan marraskuussa 2024 seurasi Netflixissä 125 miljoonaa katsojaa joko suorana tai seuraavan vuorokauden aikana.
Ottelu tuodaan Dubaihin MVP:n, Dubain urheiluneuvoston ja Dubain talous- ja matkailuviraston yhteistyösopimuksella. MVP on aiemmin yhdistynyt vapaaotteluorganisaatio Professional Fighters Leaguen (PFL) kanssa, ja Doumbé on otellut PFL:ssä.
Paul ja Doumbé kohtaavat kasvokkain yleisölle avoimissa tiedotustilaisuuksissa Pariisissa 10. marraskuuta ja Dubaissa 12. marraskuuta. Lippujen yleismyynti alkaa 15. marraskuuta. Ottelun lähetyksestä ja illan muista otteluista kerrotaan tulevina viikkoina.
Lue myös: Tyson Fury -dokumentin traileri julki – Netflix näyttää, mitä kehän takana tapahtui