Booan tuottajakollektiivin Roro ja Snapir tekivät uuden aluevaltauksen.
Booa-levymerkin tuottaja-artistit Roro ja Snapir julkaisivat yhteislevyn nimeltä Colors Left perjantaina 19. heinäkuuta. Henkilökohtaisia teemoja käsittelevä albumi on kummallekin uusi aluevalloitus, sillä levy on täynnä elektronista musiikkia, ja se sisältää myös kokeilevaa soundia.
Roro ja Snapir eli Jonatan Snapir ja Kauri Ruohonen ovat aiemmin tuottaneet biisejä muun muassa Jambolle, Louie Bluelle, Robinille, Haloo Helsingille ja Cledokselle.
”Luomisprosessi alkoi yhteisestä tarpeesta mietiskellä menneitä tunteita musiikin kautta”, kaksikko kertoo tiedotteessa. ”Albumin säveltäminen oli sekä parantava prosessi, että tapa löytää uusia keinoja tuoda taiteelliset persoonamme yhteen.”
Colors Left on ”albumi, jota ei tehty kenellekään”, tiedotteessa kuvaillaan. Albumia onkin mahdotonta kategorisoida tietylle yleisölle suunnatuksi, mutta juuri tämän sisältämänsä avaran ja sallivan tilan vuoksi se on tehty jokaiselle itsensä varjelemisesta ja aitoon minäänsä tutustumisesta kiinnostuneelle. Vaikka levy on intensiivisimmillään rankka ja ravisteleva, sen huolta pitävä energia ei katoa silloinkaan, kun kaoottisimmat hetket murtuvat pään yläpuolella ja meinaavat hukuttaa alleen.
Colors Left sallii ihmisen tiputtaa kaikki kerrokset ja antautua itsenään ei-mihinkään, eli totaaliseen hyväksyntään. Turvaan.
Se ei silti tarkoita, että albumi olisi jotenkin hellivä tai pehmeä. On se välillä sitäkin, esimerkiksi What After -biisin tyhjiössä ja Lacunan sisään kietoutuvassa inhimillisyydessä ja sen myötä leviävässä lämmössä. Mutta rouheiksi äityvät rytmit, kolisevat alataajuudet ja epäharmoniaa tutkivat elementit muodostavat kokonaisuuden, joka vaatii kuulijaltaan kantokykyä. Lyhyessä ajassa albumi kertoo niin paljon ja esittää niin monta odottamatonta kysymystä, että sille läsnäolevana pysyminen kysyy motivaatiota.
Siksi on hyvä, että erityisesti kahteen viimeiseen kappaleeseen voi vain heittäytyä hengittämään, halutessaan vaikka pelkän kehollisuuden kautta. Fractures on levyn lähestyttävin ja klubimaisin kappale, jonka taiten pohjustetut nousukiidot tuovat silmien eteen huimaavan korkeilta vuorilta avautuvia horisontteja ja äärettömiä meriä. Levyn päättävä nimikkobiisi taas on kehtolaulu, joka muuntautuu määrätietoiseksi, rajat piirtäväksi tarinaksi, jonka sisällön jokainen voi rakentaa omiin lähtökohtiinsa nojaten.
Colors Left on fragmentaarisuudessaankin harkittu kokonaisuus.
Colors Left jättää paljon tulkinnanvaraa, kuten erityisen antoisaan matkaan yleensä kuuluu, mutta sen lukuisat ristiriidat toimivat jonkinlaisina suuntaviivoina. Levyllä on hienovaraista sekasortoa, mutta samalla jokainen ääni on ilmeisen tarkasti kuratoitu osaksi kokonaisuutta. Mikään ei ole ylimääräistä, minkä vuoksi sekasorto on tavallista kiinnostavampaa. Jos kaikelle on paikkansa, miten palaset voivat säröillä niin sattumanvaraisen tuntuisesti? Kappaleet ikään kuin lahoavat erilleen ja kasaavat itsensä yhä uudestaan mosaiikiksi, jonka tutkiskeleva luonne tarjoaa parhaimmillaan jokaisella kuuntelukerralla hieman edellisestä poikkeavan lopputuleman.
Yhdenlaisen jännitteen luo myös soundeissa kaikuva teollinen ilmapiiri, jota sävyttää jokin huomattavan sympaattinen, syleileväkin vire. Hypnoosissa tanssivien ihmisten varjot heijastuvat kolkkoihin betoniseiniin suurissa hylätyissä rakennuksissa, mutta kun tarpeeksi syvältä kaivaa, niiden alta löytää aina jonkinlaista hengittävää ainesta; soraa, mutaa tai ruohoa; maaperää, jossa kaikenvärisillä kasveilla on kasvualustansa.
Musiikkikin on hetkittäin erityisen mutaisaa, kuten koskettavassa Mass-kappaleessa. Biisi alkaa sähköiskumaisilla sykäyksillä ja hakeutuu uteliaan tunnustelun kautta kohti hyvinkin orgaanista vellomista. Kappale kuulostaa välillä siltä, kuin jokin dinosaurusten aikaan asti juurtuva muinainen krokotiilieläin ryömisi liejuisista alkuvesistä maan kamaralle tehdäkseen tuttavuutta itselleen vieraan todellisuuden kanssa. Loppua kohden sen pahaenteisen hirviökuoren alta paljastuu olento, joka kaipaa rakkautta, kuten kaikki me muutkin elolliset.
”Äänimaailmassa yhdistyvät digital glitch, dark ambient, future garage ja musique concrète”, Roro ja Snapir kertovat tiedotteessa. ”Albumi tuo yhteen yökerhoissa tuntuvan energian ja kokeellisen musiikin yksityiskohdat sekä tekstuurin.”
Levyllä oleva musiikki on vahvan visuaalista, mitä tukee kokonaisuuden yhteydessä julkaistu visuvideo. Voit katsoa sen alta.
