CAS puolustaa päätöstään päästää Venäjä takaisin jääkiekon MM-kisoihin ja niin sanottu syyttävä sormi osoittaa Kansainvälisen jääkiekkoliiton, IIHF:n suuntaan.
Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin, CAS, julkaisi viime viikolla ratkaisunsa, mitä tulee Venäjän osallistumiseen jääkiekon MM-kisoihin, eri ikäluokissa.
Venäjä oli valittanut CAS:iin Kansainvälisen jääkiekkoliiton eli IIHF:n päätöksestä sulkea maa edelleen MM-kisojen ulkopuolelle. Tuo valitus tuotti heille toivotun tuloksen, sillä CAS kertoi, että Venäjä palautetaan välittömästi MM-kisoihin.
Tästä käynnistyi melkoinen mediamylläkkä, kun maat toinen toisensa perään ilmoittivat kieltäytyvänsä pelaamasta Venäjää vastaan. Boikotoimaan kisoja maat eivät ryhtyneet, mutta Venäjää vastaan kovinkaan moni maa ei ole valmis pelaamaan.
Nyt CAS on julkaissut tiedotteen, jossa se perustelee kohua aiheuttanutta ratkaisuaan; perusteluista käy suoran epäsuorasti ilmi, että katseet tulee suunnata IIHF:ään.
– CAS:n paneeli katsoi, ettei IIHF esittänyt riittäviä todisteita osoittaakseen, että Venäjän joukkueiden osallistumattomuudelle oli olemassa tarvittavat oikeudelliset perusteet. CAS:n paneeli huomautti, että myös IIHF:n sisäisissä prosesseissa oli aiemmin noussut esiin tähän liittyviä huolenaiheita, CAS puolustaa kohupäätöstään.
CAS:n tiedotteesta käy myös ilmi, ettei se voi määrätä Venäjää pelaamaan esimerkiksi neutraalin lipun alla, kuten vuoden 2022 olympialaisissa, jos tällaista käsittelyä ei ole pyydetty.
– CAS:n paneeli tutki, olivatko IIHF:n päätökset olla palauttamatta Venäjän joukkueita kilpailuihin heinäkuussa 2026 tehty voimassa olevien IIHF:n sääntöjen ja määräysten mukaisesti.
Tarkemmat tiedot CAS tulee julkaisemaan päätöksestään mahdollisimman pian, mukaan lukien molempien osapuolten perusteet.
Lue myös: Kooste: Suomi boikotoi Venäjää jääkiekossa – kaikki viime päivien käänteet koottuna yhteen