Beatboxin SM-kisat järjestetään kolmatta kertaa peräkkäin.
Beatboxin Suomen mestaruudesta kilpaillaan ensi viikon lauantaina 14. marraskuuta Turussa, eikä se ole päivän ainoa kisa. Samana päivänä ratkeavat myös Viron kansalliset mestaruudet, jotka järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa. Kansainvälisessä Turku Throwdown -kisassa taas ottaa mittaa kahdeksan beatboxaajaa Suomesta, Irlannista, Britanniasta, Liettuasta ja Virosta.
SM-kisat pidetään Turun Saaristobaarissa, ja Suomen Beatbox Liiton järjestämään karsintaan voi osallistua kuka tahansa. Ilmoittautuminen tehdään Suomen Beatbox Liiton Instagram-tililtä löytyvällä lomakkeella, ja aikaa on kisapäivänä kello 13 asti. Toistaiseksi mukaan on ilmoittautunut yksitoista osallistujaa. Liitto järjestää SM-kisat kolmatta kertaa peräkkäin, ja tapahtuma on maksuton ja avoin kaikenikäisille.
Lue myös: Hannibal kokosi possebiisiin kahden vuosikymmenen räppärikumppanit – mukana myös edesmennyt Edorf
Karsinnassa jokainen saa 90 sekuntia aikaa vakuuttaa tuomaristo. Osallistujamäärästä riippuen jatkoon pääsee kahdeksan tai 16 parasta, jotka kohtaavat toisensa pareittain battleissa eli kaksintaisteluissa. Pudotusvaiheen kautta edetään finaaliin, jossa ratkeaa Suomen mestari.
– Beatbox battle -kulttuuri on osa beatbox maailmaa, jossa artistit pääsevät näyttämään taitojaan muodostamalla toinen toistaan uskomattomia rytmejä ja ääniä suullaan, kertoo Suomen Beatbox Liiton hallituksen jäsen Eero ”Eepzi” Keski-Petäjä tiedotteessa.
Kisojen ohessa Keski-Petäjä pitää päivän aluksi beatbox-koulutuksen, ja Suomen Beatbox Liitto järjestää yhdessä Ääniartistien liiton kanssa paneelikeskustelun äänestä työnä ja työkaluna. Turku Throwdown nähdään SM-kisojen virallisissa jatkoissa, jotka alkavat Saaristobaarissa kello 22.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa