Baby Blu palasi julkaisutauolta, mutta kuka on biisillä kuultava Jal?

Jal ja Baby Blu nähtiin toukokuussa myös Helsingin jäähallin lavalla ennen Sexmanen keikkaa.

Baby Blu julkaisi biisin yhdessä Jal:n eli Jalmari Hakaniemen kanssa. Klangi haastatteli artisteja ja selvitti, miten kaksikko päätyi tekemään musiikkia yhdessä ja myös Yrjänän kanssa. 

Viime vuonna debyyttialbuminsa julkaissut artisti Baby Blu (Benjamin Kolanen) palasi lähes vuoden julkaisutauolta. Perjantaina julkaistu biisi kantaa nimeä Stadi on fire ja se on julkaistu yhdessä Jal:n eli Jalmari Hakaniemen kanssa. Biisi on osa tulevaa Baby Blun toista projektia, joka kantaa nimeä Rakkautta & väkivaltaa.

Kokonaisuus tulee pitämään sisällään molempia ääripäitä, joista jälkimmäisestä saimme juuri maistiaisen.

– Tavoitteena oli rakentaa kokonaisuus, joka antaa tilaa näille molemmille ääripäille. Tuutte varmasti kuulee myös rakkauden puolta kokonaisuudelta mutta nyt oli aika laittaa haavoittuvaisuus sivuun ja tuoda raakaa energiaa sen tilalle. ”I GET UP! MAAFAKAS LAY DOWN!” En jaksanu enää odottaa mun aikaa vaan nyt on aika ottaa se tila itelleen, Baby Blu kertoo.

Kulunut vuosi ja julkaisutauko on siis artistin kohdalla pitänyt sisällään uuden projektin työstämistä. Juuri julkaistu Stadi on fire on kuitenkin melko tuore teos; se sai alkunsa kuumana kesäpäivänä noin kuukausi sitten. Tyyliltään se on vielä aiempaa kokeellisempaa soundia hypertrap-vaikutteilla höystettynä, ottaen vaikutteita myös Asan Liekeissä syksyllä –biisistä.

Muusikkoveljekset

Niin kuin sukunimestä voi päätellä, ei Hakaniemi ole perheensä ainoa muusikko, sillä myös veli Aleksanteri tekee ja julkaisee musiikkia. Musiikin ”perintö” kuitenkin juontanee isältä.

– Mä tosiaan oon perheeni lapsista toinen muusikko, mut Aleksanterin ja itseni lisäksi meidän isä soitti muutamissa eri bändeissä lapsuudessamme ja soittaa myös edelleenkin. Eli muusikkous ja musiikin harrastaminen oli luontevasti läsnä lapsuuden ja nuoruuden aikana.

Alun perin Jalmari kertoo harrastaneensa teatteria, minkä kautta hän myös tutustui Kolaseen.

– Teininä mä haaveilin näyttelijäntyöstä. Ale (Aleksanteri) taas oli lapsesta asti halunnu muusikoksi, et joskus nuorempana kelasin et mulla pitää olla ihan ”oma juttu” meneillään. Vaikka aika onkin näyttäny, et kyl yhdellä alallakin voi tehdä monia eri tyylejä ja töitä.

– Noin kuusi vuotta sitten, kun aloin tekemään omia biisejä, tuotantoja ja käymään muille artisteille kirjottamassa tai tuottamassa, tajusin et tätähän mä haluun tehä, hän kertoo.

Hakaniemen veljekset ovat muusikkoja toisessa polvessa.

Teatterista studiolle

Hakaniemen ja Kolasen yhteinen taival alkoi juuri samoihin aikoihin kuusi vuotta sitten. Kaksikko kertoo tavanneensa Hakaniemen oltua näyttelemässä samaisessa projektissa, jossa Kolanen teki äänisuunnittelua. Hakaniemi on näytellyt aikanaan ammattiteatteri-produktioissa sekä pieniä rooleja kotimaisissa sarjoissa ja elokuvissa.

– Tarina on pitkä, mutta tiivistettynä: Kävi ilmi että kumpikin oli alkanut tekemään itselleen uutta musatyyliä, 2020 tuli koronasulut ja tosi orgaanisesti päädyimme viettämään valta-osan ensimmäisestä koronavuodesta Kruununhaassa Blun isän studiolla. Siinä oli hyvä ympäristö kehittyä niin ihmisenä kuin muusikkonakin ja meistä tuli läheisiä. Tehtiin paljon musaa ja pidettiin vaan hauskaa. Blu signattiin 2020 lopulla ja musta tuli hänen keikka-dj:nsä, Hakaniemi muistelee.

Lopulta tutuksi kävi myös Yrjänä, jonka Hakaniemi tapasi Baby Blun musiikkivideon kuvauksissa.

– Hän oli viimeistellyt, miksannut ja masteroinut Baby Blun ensimmäisiä biisejä, joten tiesin hänet velhona joka saa ne meidän demot kuulostamaan musalta mikä soi radiossa. Yksissä syntymäpäiväjuhlissa Yrjänä pyysi mua extempore avuksi dj:nä / livetuotannon kanssa jotta hän voi esittää musiikkiansa yllätyksenä päivänsankarille ja kuukautta myöhemmin hän pyysi mua samoihin hommiin ekoille keikoille, Hakaniemi kertoo.

– Ollaan tutustuttu reissujen ja yhteisen projektien parissa ja löydetty yhteinen sävel myös ihmisinä. Tavallaan kummatkin ihmissuhteet on syntyny rakkaudesta musaan ja sen ihmettelemiseen. Oon kiitollinen ympäristöstä mis kaikilla on samankaltanen palo ja nälkä omaa craftia kohden, ja myös kiinnostus olla parempi ihminen itselleen ja muille, hän jatkaa.

Nykyisin kolmikosta on muodostunut suoranainen pakettidiili; jos tilaat heistä yhden keikalle, todennäköisesti näet heistä kaikki.

Ei yhden tempun heppa

Myös tuottajana nimellä HakaniemiHagnas tunnettu Hakaniemi kertoo soolourastaan seuraavasti.

– Mä otan tällä hetkellä tasasesti askelia kohden elämää mitä haluan elää. JAL-musa on mun näkemys modernista musasta ja siitä miltä mun mielestä musan tulis kuulostaa. Ja haluun näyttää artistina etten oo niin sanottu yhden tempun poni. Tää on energistä, tää on syvällistä, tää on hauskaa ja tää on mua.

– Sekoitan biiseihin jotain hauskaa sekä sähköistävää ja samalla jotain mikä herättää ajatuksia. Haluan antaa musalle sen mitä se on antanu mulle. Tehdä itselleni ja muille tärkeitä biisejä, esittää niitä keikoilla ja tuoda ne maailmaan niin hyvin kuin mä osaan. Taiteilijanahan mä haaveilen et mua vaan ymmärrettäis, mut se taitais olla aika pitkä tie mitä kulkea jos se olis joku lopputavoite.

Alta pääset kuuntelemaan tuoreen biisin, jonka kannen on suunnitellut pääasiassa vaatebrändistään tunnettu Boybarbii. Biisin promovideosta puolestaan vastaa Timo Susi. Masterointi ja miksaus on Hakaniemen itsensä käsialaa.