Balettitaustainen slovakialaistähti Adéla käsittelee debyyttialbumillaan 22-vuotiaan naisen elämää kaikkine ristiriitoineen.
Slovakialainen poptähti Adéla on julkaissut debyyttialbuminsa PRIMA. Yhdentoista kappaleen kokonaisuus esittelee artistin moniulotteisuutta yhdistellen vahvaa poptuotantoa, haavoittuvampaa ilmaisua ja itsevarmaa asennetta. Albumin vastaavina tuottajina toimivat Dylan Brady ja Blake Slatkin.
Levy käsittelee muun muassa ihmissuhteita, seksuaalisuutta, menestystä, identiteettiä ja perhesuhteita. Albumin nimi tarkoittaa ensimmäistä, mutta viittaa samalla balettimaailman prima ballerinaan. Adéla kertoo tavoitteekseen nousta popin prima ballerinaksi.
Coveteur-lehden kesäkuisessa haastattelussa Adéla kertoi tavoitelleensa levyllä tietynlaista äänimaailmaa.
– Yritin tehdä musiikkia, jota rakastin kuunnella noin 12-vuotiaana. Synnyin vuonna 2003, joten vuosien 2014 ja 2015 musiikkia. Toivon, että tämä albumi kuulostaa vähän siltä, artisti sanoi Coveteurille.
Loppukesästä julkaistu Ain’t In LA -single on kasvanut kansainväliseksi ilmiöksi. Kappale toi artistille hänen ensimmäisen Billboard Hot 100 -listasijoituksensa, ja se on jatkanut nousuaan listoilla ympäri maailmaa, myös Suomessa radioissa ja striimipalveluissa. Albumin fokuskappaleelle Nicole Kidman on julkaistu myös musiikkivideo.
Lue myös: Kuka on tämän hetken paras nouseva artisti? – Klangi kysyi Flow Festival 2026 -artisteilta
Ensi viikolla Adéla käynnistää ensimmäisen loppuunmyydyn Pohjois-Amerikan kiertueensa. Sitä seuraa alkuvuodesta 2027 myös Pohjoismaihin suuntaava loppuunmyyty Euroopan kiertue.
Oikealta nimeltään Adéla Jergova on haaveillut esiintyjän urasta koko ikänsä. Jo 11-vuotiaana hän ryhtyi ammattibalettitanssijaksi, ja 14-vuotiaana hän oli muuttanut ulkomaille tanssiuransa perässä. Englantia hän opetteli katsomalla Disney Channelia ja uppoutumalla amerikkalaiseen popkulttuuriin, minkä jälkeen hän hakeutui Olivia Rodrigon lauluopettajan oppilaaksi.
Vuonna 2020 Adéla muutti Los Angelesiin osallistuakseen Dream Academy -koulutusohjelmaan, jossa hän kilpaili paikasta kansainvälisessä Katseye-yhtyeessä. Netflixin Pop Star Academy -sarjassa seurattu kilpailu ei vienyt häntä yhtyeeseen asti, mutta vahvisti hänen esiintyjyyttään ja kurinalaisuuttaan. Adéla teki soolodebyyttinsä vuonna 2024 kappaleella HOMEWRECKED, minkä jälkeen hänet kiinnitettiin Capitol Recordsille. Samana vuonna julkaistu debyytti-EP The Provocateur sai kriitikoilta kiitosta.
Adéla on suorapuheinen taiteestaan ja siitä, miten toivoisi tulevansa muistetuksi.
– Haluan tulla muistetuksi suorapuheisuudesta ja ihmisten inspiroimisesta. Haluan tulla muistetuksi taiteestani, hän kertoi Coveteurille.