Iso H – Vertigo
Verse 1
Se alko yllätyksen, en osannu yhtään varoo,
ku ois ote livenny ja kädet vaan tyhjää haroo.
Pää kolmanten jalkan eteenpäin kiidetty,
en ees tajunnu minne asti oltiin kiivetty.
Älä koskaan kato alas, niin sanotaan,
mut silti mä vaa pakotin itteni kattomaan.
Kylmä hiki otsal ja suuta kuivas,
maa kutsuu mua puoleensa, ilmankos huimas.
Mut oli pakko sinnitellä viel hetki,
joten uhrasin frendit, naisen ja yöunetki.
Vaik avoimuus oli ollu ennen nii iisii,
viha on pelkoo ja mä vihasin ihmisii.
En osannu aavistaa mikä oli vial,
en käyny viikkoihin ulkon, en edes pihal.
Mut vaikka käännyin viime hetkellä takas,
olin melkeen mielenterveystoimiston asiakas.
Kerto X2
En pääse eroon korkeen paikan kammosta,
siedätyshoito ei toimi, vaik nostin annosta.
Maa kutsuu puoleensa, sydän tykyttää,
Mä pelkäsin et tipun, mut mun teki mieli hyppää.
Verse 2
Meil kaikil on pelkoi, ja neuroottisii tapoja,
toiset pelkää pimeet, mut mä pelkään korkeit paikkoja.
Toiset pyrkii huipulle millä tahansa hinnal,
mut mä elän mielummin jalat visusti maan pinnal.
Ja mis oon nyt, mä digaan millast tääl on,
ku oon nähny ajat sit millast ylhääl on.
Mut en oo kiittämätön siitä mitä kävi,
en ois näi vahva jos en olis käyny sitä läpi.
Kävely on vaan hallittuu kaatumista,
ja oikee suuntaa hahmottuu kokemuksista.
Ainaki täs oppii avaamaa umpisolmui,
ja mitä ois elämä ilman arpii ja kolhui?
En tienny sitä ku päädyin tälle alalle,
mut ihmisil on taipumus nostaa toiset jalustalle.
Ja mä en viihdy siel, joten pliis älkää,
tehkää se jolleki jol on julkisuuteen nälkä.
Kerto X2
En pääse eroon korkeen paikan kammosta,
siedätyshoito ei toimi, vaik nostin annosta.
Maa kutsuu puoleensa, sydän tykyttää,
Mä pelkäsin et tipun, mut mun teki mieli hyppää.
